Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

maanantaina, syyskuuta 22, 2014

db x-trackers MSCI China Index UCITS ETF

Jälleen kerran siteeraan alkuun ulkoasianministeriötä: "Kiinan 18. puoluekokous vahvisti vuonna 2012 tavoitteekseen kaksinkertaistaa maan bruttokansantuotteen ja nostaa Kiina keskivauraiden maiden joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Tämä edellyttää maan vuotuisen talouskasvun ylläpitämistä 6 - 8 prosentissa." Aiemmin maan talous on kasvanut kaksinumeroisillakin luvuilla, mutta niihin tuskin enää jatkossa päästään. "Kiinan tavoite on lisätä kulutusta ja innovointikykyään ja vähentää talouskasvun riippuvuutta investoinneista ja viennistä. Tässä palvelusektorin kehittämisellä on keskeinen asema. Kaupungistumisesta haetaan vetoapua talouskasvulle. Kiina panostaa korkean teknologian ja innovaatioilmapiirin edistämiseen." 

Kiinan sijoittavan kannattaa huomioda, että yrityksiä on listattu sekä Manner-Kiinan, että Hong Kongin markkinoille. Ensinmainitut ovat aiemmin olleet ulkomaisten sijoittajien ulottumattomissa, mutta viime aikoina niihinkin on voinut tehdä sijoituksia. Nordnetin kuukausisäästöohjelmassa mukana oleva db x-trackers MSCI China Index UCITS ETF sijoittaa kuitenkin käsittääkseni nimenomaan Hong Kongissa listattuihin yhtiöihin. Lisäksi rahoitus on indeksissä mukana melko suurella, 31,28% painolla. Esimerkiksi ei-syklinen kulutus on mukana vain 4,19% painolla. P/E-luku rahastolla on 9,59 ja p/b 1,28.

Kaiken kaikkiaan db-trackersin China Index UCITS-ETF:n liittyy tiettyjä huonoja puolia, mutta olen sen valinnut sijoituskohteeksi johtuen lähinnä juuri siitä, että Nordnetin kautta on pienellä kuukausisummalla saada aikaa hyvä ajallinen hajautus ja että vaikka ETF:n kurssi onkin viime aikoina hieman noussut, ovat arvostuskertoimet edelleen melko edullisia. Osuus salkustani on vain hieman alle prosentin, mutta aion kasvattaa sen osuutta ainakin hieman yli prosenttiin jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti