Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, helmikuuta 18, 2022

Osto Konetta ja Industrivärdenin sekä Fondian myynti sekä Siilin Q4

 Ihan ensimmäisenä päädyin myymään Svenska Handelsbankenin osinkona jakamat Industrivärdenin osakkeet. Eipä niitä kovin paljoa ollut ja en halunnut lisääkään hankkia. Suhteellisen paljon meni välityspalkkioihin, mutta ei auta.

Päädyn myös lisäämään pienen siivun Konetta. Yhtiö vaikuttaa (lähes) aina liian kalliilta, mutta olen asettanut jonkinlaisen henkisen rajan sille, että jos P/E on kuluvan vuoden ennusteelle alle 30 niin ostan vähän. Hieman päälle 53 euron osakekohtaisella hinnalla se on nyt 28 Market Screenin mukaan, joten painon ostonappia. 

Fondia julkisti tuloksensa eilen torstaina 17.2. Inderesin aamukirjeen otsikko: "Käänne etenee, mutta on tuskaisen hidas" summaa aika hyvin tilanteen. Olen arvioinut koko yhtiön kilpailuedun täysin pieleen ja vaikka nyt olisi niin, että organisaatio on viritetty isompaa liikevaihtoa varten ja sieltä se sitten ajan kanssa skaalautuu niin sen verran monta vastoinkäymistä tässä on jo kohdattu, että en enää usko yhtiöön. Ainoa looginen toimenpide tässä on siis heittää ns. kirves kaivoon eli pistää osakkeet myyntiin.

Ja lopuksi sitten vielä toinen yhtiö, jonka toimintaa olen arvioinut ajan saatossa pieleen eli Siili. Vuodet 2017-2020 olivat melkoista suossa tarpomista, mutta kun en silloin osakkeita tullut myyneeksi niin nyt itse asiassa näyttääkin jo paremmalta. Tai ostinhan minä itse asiassa lisääkin melko lailla vuosi sitten. Silloin arvostus näytti kohtuulliselta P/E:n ollessa hieman yli 12. Kurssi oli melko lailla samaa luokkaa kuin nyt. Viime vuoden tärkeinpiä seikkoja oli varmaankin unkarilaisen Superchargen osakkeiden enemmistöosuuden hankinta. Tällä Siili sai hankittua kansainvälistä kasvua. Myös toimistusjohtaja vaihtui. Tänään julkaistu tuloskatsauksessa yhtiö pisti pöytään ihan komeat luvut. Ainoastaan osinko oli ehkä hieman odotettua heikompi, mutta kenties yhtiö valmistautuu hankkimaan loputkin Superchargen osakkeet. Mene ja tiedä, mutta minä jatkan holdaamista. Tosin P/E-luvulla 12.6 yhtiö ei mitenkään ylihintaiselta tässä kohtaa vaikuta... 

perjantaina, helmikuuta 11, 2022

Ostot Harvia ja Nokian Renkaat

 Hetki on taas vierähtänyt aiemmasta kirjoituksestani. Nyt kun pörssi on vähän ottanut takapakkia mm. inflaation nousun ja Jenkkien koronnostojen sekä kireän Ukrainen tilanteen myötä, olen taas alkanut aktiivisesti katsella jotain ostettavaa. Ja itseni tuntien tiesin jo etukäteen, että löytyyhän sitä. En nimittäin pyri ostamaan osakkeita millään kovin suurella turvamarginaalilla vaan silloin, kun hinta on minusta kohtuullinen. 

Ensimmäisenä paluun salkuuni teki Nokian Renkaat. Reilun vuoden ajan niistä maltoin lopulta erossa pysyä. Syy edelliseen myyntiin oli rahan tarve ja se, ettei myynin myötä tarvinnut ihan hirveästi maksella veroja. Myynnit suoritin hintaan 19 €/osake ja nyt palasin omistajaksi 28 €:n hintaan. Olisi siis kannattanut holdata, mutta kuten todettua niin se ei nyt ollut mahdollista. Aika pohjilla tuli kyllä kieltämättä myynnit näemmä tehtyä... Mutta koska vain tulevaisuudella on merkitystä osakkeiden omistuksessa, niin uskoni yhtiöön vahvistui kun luin mm. tämän Anders Oldenburgin arvion yhtiöstä: https://www.seligson.fi/sco/suomi/phoebus/blogi/vko-51-19-nokian-renkaat-tieto/ sekä seuraavan rahastokatsauksen, jossa yhtiötä käsiteltiin hieman vielä laajemmin. Marketscreener kertoo vuoden 2022 P/E-ennusteen olevan 15.6 ja en pidä sitä tälle yhtiölle liian korkeana. Osinkotuottokin lähentelee viittä prosenttia. Toki riskejä löytyy, mutta yhtiö on tottunut toimimaan Venäjällä. Aion joka tapauksessa porrasta ostoja eli nyt hankin vain pienehkön aloituserän.

Toisena ja uutena ostoksena salkkuuni ilmaantui kiuasfirma Harvia. Täytyy sanoa, että olen ollut todella ylättynyt firman menestystahdista. Toisaalta odotuksia lienee ladattu vähän turhankin kanssa, koska varsin positiviisesta tulosjulkistuksesta huolimatta kurssi laski reilusti. Koska aikani on kortilla ja olen muutoinkin olla viime aikoina melko laiska omakohtaista analyysia tekemään, perustan käsitykseni firmasta osin OMXBetsin kattavaan blogikirjoitukseen: https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/salkkuyhtion-tarinan-numeroiden-ja-arvon-tarkastelu-case-harvia Tällä hetkellähänä kurssi on reipppaasti alle tuon 50 euroa pyörien noin 38 euron tietämissä. Marketscreener kertoo P/E-ennusteeksi vuodelle 2022 18.5. Pidän tuotakin lukua ihan kohtuullisena, vaikka en nyt erityisen edullisena. Tarkoitus on lisäillä Harviaakin tulevaisuudessa, jos hinta sattuu kohdalleen.