Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

maanantaina, syyskuuta 15, 2014

db x-trackers FTSE Vietnam UCITS ETF

Miksi sijoittaa Vietnamiin? Ulkoasianministeriö tietää kertoa maasta seuraavaa: "Vietnamin sosialistinen tasavalta on yksipuoluevaltio, jota hallitsee Vietnamin kommunistinen puolue. Tilanteeseen ei ole odotettavissa muutoksia lähivuosina" "Viime vuosikymmeninä maan talouskasvu on ollut nopeaa, ja kansalaisten elintaso on kohonnut ripeästi. Talouskasvun ja tuottavuuden ylläpito vaativat kuitenkin uudistuksia. Näiden uudistusten toteuttaminen sekä talouskasvun ja työllisyyden turvaaminen mahdollistavat sen, ettei puolueen valta-asemaa yleensä kyseenalaisteta merkittävästi. Taloudellisen kasvun ja talouden vakauden lisäksi Vietnamin johto on johdonmukaisesti korostanut talouden avaamista ulkomaailmaan sekä hyvän hallinnon kehittämistä ja korruption kitkemistä." Ei kuulosta aivan hirveän pahalta. Tosin ainakin korruptio on edelleenkin vakava ongelma. Köyhyyttä on saatu vähennettyä huomattavasti, mutta tuloerot ovat kasvaneet.

Taloudesta ulkoasianministeriä kertoo seuraavaa: " Vietnamin talouden kasvuvauhti on ollut 2000-luvulla Kiinan ohella Aasian nopeinta, noin 6–8 prosenttia vuodessa. Globaalin finanssikriisin jälkeen kasvutahti on ollut noin viiden prosentin luokkaa." "Vietnam on vuoden 2011 jälkeen onnistunut ratkomaan monia taloudellisia haasteitaan, kuten vakauttamaan makrotalouttaan, laskemaan inflaation 6-7 prosenttiin, kasvattamaan valuuttavarantoaan ja toteuttamaan ylijäämäistä kauppaa. Pankkisektorin tilanne, julkisten investointien ja valtionyritysten tehottomuus sekä tuottavuuden lasku luovat haasteita kasvuympäristön säilyttämiselle. Uudistukset kasvun säilyttämiseksi ovat välttämättömiä."

Vietnam vaikuttaa houkuttelevalta kohteelta ja samaan arvioon on päätynyt myös FIM. Perusteena ovat mm. nuori väestö (70% alle 40-vuotiaita) ja se, että maa näyttäisi olevan toipumassa vuoden 2012 kiinteistömarkkinoiden romahduksesta. Talouskasvu näyttäisi jatkuvan ja maahan on hakeutunut myös ulkomaista pääomaa.

Olen käynyt Vietnamissa reppumatkalla vuonna 2010 ja silloin en havainnut Ho Chi Minhissä yhtään McDonaldsia tai Starbucksia, mutta nyt niitä ilmeisesti löytyy. Kauppakeskuksia oli ja yhdessä kävinkin. Mieleen jäi se, että koko valtava kauppa oli ilmeisesti tupakointialuetta ja liukuporteiden päissä oli tuhkakupit. Tavaraa oli paljon, mutta hintataso oli muistaakseni aika korkea. Muutoin minulle jäi Vietnamista kuva melko hyvin järjestäytyneenä yhteiskuntana ja maassa matkustaminen oli helppoa. Yllättäen Facebookiinkin pääsi pienemissä paikoissa (Ho Chi Minhissä ei muistaakseni onnistunut). Vietnamilaiset tuntuivat thaikkuihin ja khmeereihin verrattuna yllättävänkin täsmällisiltä. Jos kyyti oli sovittu saapuvaksi kuudelta, se yleensä saapui myös silloin. Valuuttaa oli olettavasti devalvoitu useampaan otteeseen, koska minäkin olin hetken multimiljonääri.

Vietnam on kuitenkin kaikeasta huolimatta melko säännelty yhteiskunta ja valtio kontrolloi esimerkiksi ulkomaalaisten omistuksia pörssiyhtiöissä. FIM kertoo Vietnamin MSCI indeksin arvostuksen olevan noin 11.9 vuoden 2015 ennustetulla P/E-luvulla. Potentiaalia nähdään erityisesti keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Helpoiten Vietnamiin pääsee sijoittamaan valitsemalla kahdesta tarjolla olevasta ETF:sta itselleen paremmin sopivan (tai miksei tietysti vaikka molemmat). Market Vectors Vietnam ETF on pärjännyt indeksilleen varsin hyvin ja se sisältää osakkeita, joiden P/E on 10,63 ja p/b 1,65. Vuotuinen hallinnointipalkkio on 0,5%. On kuitenkin syytä huomioida, että kaikki Market Vectors Vietnam ETF:n sisältyvät yhtiöt eivät ole listattuna Vietnamiin vaan mukana on ainakin myös Thaimaaseen listattuja yhtiötä.

Kilpailija db x-trackers FTSE Vietnam UCITS ETF ei ole pärjännyt indeksilleen yhtä hyvin. Se pyrkii ymmärtääkseni mallintamaan indeksiä niissä rajoissa, jotka Vietmanin laki sallii ulkomaalaisomistukselle. P/E on 12,59 ja p/b 1,43. Hallinnointipalkkio on 0,65%. Market Vectoriin verrattuna perusmateriaalit ja kiinteistöala ovat isommalla painolla mukana kun taas rahoituksen paino on hieman pienempi. Kulutustuotteiden osuus on suurinpiirtein samaa 12-15% luokkaa. Teknologiaa ei kummassakaan ole mukana lainkaan. Energia ja teollisuus ovat Market Vectorsissa suuremmalla painolla mukana.

Myös PYN Eliteen sijoittamalla pääsee mukaan Vietnamin osakemarkkinoille. Rahaston ylivoimaisesti suurin (Rexlot, 18,44%) sijoitus on kuitenkin listattu Kiinaan. Olen aikaisemmin harkinnut Eliteä, mutta korkea minimisijoitus en ainakaan vielä ole sijoitussuunnitelmaani mahtunut. Jos en nyt väärin muista niin aiemmin minimisijoitus oli 5000 €, mutta nyt se on jo 10 000, joka kyllä rajaa rahaston tällä hetkellä allokaatiosyistä salkkuni ulkopuolelle.

Olen päätynyt sijoittamaan db x-trackers Vietnamiin, koska se kuuluu Nordnetin kuluttomaan ETF-kuukausisäästövalikoimaan. Osuus salkusta on vain 1,5%, mutta saatan ehkä kasvattaa osuutta jatkossa kolmeenkin prosenttiin.


1 kommentti: