Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2021

Mietteitä Kreaten listautumisesta

Kirjoittelenpa muutaman huomioni ensimmäisestä Kreaten osakkeen kaupankäyntipäivästä. Postaus toimii samalla itselleni muistiinpanona. Odotettavissa oli että kauppa tulee käymään, koska piensijoitajat saivat vain 35 osaketta listautumisannissa. Käytännössä suurimmalla osalla vaihtoehtoina oli joko myydä kaikki tai sitten hankkia lisää. Toki tuota pientäkin määrää on mahdollista holdata ja itse toimin aikoinaan Fondian kanssa juuri tuolla tavoin. En enää oikein muista miten kaupankäynti silloin lähti käyntiin, mutta Nordnetistä katsottuna ensimmäisenä päivänä vaihto näyttää olleen varsin suurta ja hinta kipusi parissa viikossa noin euron (eli noin 10%) ensimmäisestä kaupankäyntipäivästä. Ensimmäisen kaupankäyntipäivän osakekurssi näyttää olleen noin 20% korkeampi kuin listautumishinta. Eli jos tästä nyt olisi halunnut vetää jotain suoria johtopäätöksi Kreateen niin listautushinta olisi voinut olla noin kympin ja nousta siitä sitten yhteentoista euroon. 

Olin itse kuitenkin arvioinut, että 12 euron osakekohtaiselle hinnalla P/E olisi noin 11 edeltävän 12 kuukauden rullaavalla nettotuloksella. Ajattelin, että se voisi hyvinkin olla hinta, jonka voin osakkeesta maksaa. Avaushuutokaupassa tarjoustasot näyttivätkin asettuvan tähän ja pistin ostotoimeksiannon sisään. Haaviin tarttui osakkeita hieman päälläe 12 euron hintaan. Jälkikäteen arvioituna tämä oli virhe, koska hinta laski selvästi päivän aikana. Otin vielä hieman lisää kun hinta lasketteli alle 11 euron. Tähän liittyen pitäisi aina muistaa jonkinlainen ajallinen hajauttaminen ostoissa. Toisaalta on tärkeää muodostaa oma mielipide osakkeen käyvästä hinnasta ja luottaa omaan arvioonsa, vaikka muut olisivat asiasta eri mieltä. Oman arvioni perustin siihen, että yritin lukea huolellisesti läpi perustelluilta vaikuttavia kommentteja osakkeesta eri keskustelupalstoilta ja perehdyin myös itsekin lukuihin. P/E-luvun lisäksi esim. Inderesin keskustelupalstalla on esitetty varsin uskottavasti kassavirtalaskelmien perusteella osakkeen käyväksi arvoksi 13 euroa. Toki matalampiakin arvioita löytyy. 

Toisaalta voi myös ajatella, että yleensä jos jokin on liian hyvää ollaakseen totta, niin se myös on. Yhtiö tiedottaakin seuraavaa: "Johdon arvion mukaan COVID-19-pandemia on lykännyt tiettyjen infrakantamisen projektien aloitusta vuoden 2020 aikana, johtaen yleisesti ottaen alhaisempaan tilauskantaan vuodelle 2021." Yhtiö jatkaa: "Kreate arvioi, että sen liikevaihto (2020: noin 235 miljoonaa euroa) laskee vuonna 2021 verrattuna vuoteen 2020. 31.12.2020 Kreaten tilauskanta oli noin 135 miljoonaa euroa (31.12.2019: 177,2 miljoonaa euroa). Tästä noin 111 miljoonaa euroa odotetaan realisoituvan vuoden 2021 aikana (31.12.2019: 130,3 miljoonaa euroa vuoden 2020 aikana). Viimeisen kolmen vuoden aikana Kreate on tuottanut tilikauden aikana keskimäärin 107 miljoonaa euroa liikevaihtoa tilikauden alussa olleen tilauskannan lisäksi. Kreate arvioi, että 31.12.2020 tilauskannan odotettu kannattavuus oli normaalilla tasolla". Eli jos oletaan tilauskannan laskevann noin 25% ja tämän heijastuvan suoraan tulokseen samalla tavalla, niin tällöin 12 euron osakekohtaisella hinnalla P/E olisi 14,6 mikä sekään nyt ei ihan hirveän korkea ole. Etenkin mikäli ongelmat ovat vain väliaikaisia ja yhtiöstä riippumattomia. Tosin hieman huolestuttavampaa on, että Inderesin keskustelupalstalla joku on onnistunut kaivamaan lukuja jo Q4/20-tuloksesta (jota ainakaan minä en yhtiön sivuilta vielä löytänyt), jossa liikevaihto olisi laskenut 15%, mutta EBITA jopa 50%. 

Nyt kun osakkeella on käyty pre-listalla kauppaa yksi päivä, tiedämme että hinta asettui 10,69 euroon. Olinko siis väärässä ja tulisiko minun realisoida tappiot ja myydä osakkeet. Ajattelisin, että ei. Syitä oletustani maltillisemmalle avaukselle voi hakea monelta taholta. Todennäköisesti ns. ankkuroitumisharha on yksi syy. Osakkeanti on asettanut hinnan jollekin tasolle ja monen mielestä nykyinen taso voi vaikuttaa kalliilta. Fakta on kuitenkin se, että vain tulevaisuudella on merkitystä. Muistan pitäneeni aikoinani Revenion silloista hintaa (joka splittikorjattuna on) 4,7 euroa harmittavan korkeana aiempaan kurssitasoon nähden, mutta päädyin silti onneksini sijoittamaan, koska arvioin tulevaisuudennäkymät hyviksi. Mainittakoon, että eräs tuttavani jätti tällöin juuri em. syystä sijoittamatta yhtiöön. En ole viitsinyt ottaa hänelle asiaa sittemmin puheeksi. Toinen syy nykyiselle hinnalle saattaa olla se, että Kreate ei ole vielä päälistalla ja esim. indeksirahastot eivät ole joutuneet vielä osaketta hankkia. Osakkeelle ei myöskään tällä hetkellä liene julkaistu mitään tavoitehintaa, jonka vuoksi voisi kuvitella etteivät markkinat ole "tehokkaat". 

Näkisin tässä nyt tilanteen, jossa huonossa skenaariossa tuottoni muodostuu korkeasta maksetusta ostohinnasta johtuen varsin heikoksi. Liikevaihto ja tulos saattavat laskea parinakin vuotena ja kurssi painua antihinnan tasolle tai allekin. Näkisin tässäkin skenaariossa osinkotuoton kuitenkin jonkin verran kompensoivat tilannetta ja en nyt oikein usko kuitenkaan, että kovin suurta vaaraa on, että sijoittamani pääoman kokonaan menettäisin. Ja toisaalta se edustaa vain noin paria prosenttia salkustani. 

Keskitien skenaariossa kuluva vuosi on heikompi ja koronan väistyttyä investoinnit palaavat normaalille tasolle ja yhtiö pääsee kannattavan kasvun tielle. Osakekurssi nousee tavoitetasolleni eli kuuteentoista euroon joskus noin vuoden kuluttua. Jos yhtiö yltää taloudellisiin tavoitteisiinsa eli "liikevaihdon kasvattaminen 300 miljoonaan euroon vuoteen 2024 mennessä orgaanisen kasvun ja valikoitujen yritysostojen tasapainoisen yhdistelmän kautta, EBITA-marginaali yli 5 prosenttia keskipitkällä aikavälillä ja nettovelka/käyttökate alle 2,0", niin yhtiö saattaisi tehdä liiketulosta noin 15 miljoonaa. 

Parhaassa skenaariossa Inderes julkaisee yhtiöstä ylistävän raportin (minun arvioihini) sopivalla tavoitehinnalla ja yhdistettynä indeksirahastojen "pakko-ostoihin" kurssi nousee parissa kuukaudessa tavoitteeseni. Saa nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti