Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, syyskuuta 28, 2017

Miltä kuplan huipulla näyttää ja lyhyt katsaus Terveystalon listautumisantiin

Otsikon kysymykseen voisin vastata, että luultavasti aika samalta, miltä nyt. En toki osaa lainkaan ennustaa nousevatko osakekurssit vielä seuraavat kolme vuotta, mutta aika varma olen siitä, että syklin huippu häämöttää. Joku voisi heittää vasta-argumenttina matalan korkotason. Mutta onko tällä kertaa kaikki toisin? Tuskin.

Markkinatilanteen kuumentuminen näkyy kurssinousujen lisäksi listautumisantien määrässä. Aloitellessani osakesijoittamista uusi tulokas Helsingin pörssiin oli harvinaisuus. Yhtiöitä tuntui enemmänkin poistuvan joko ostojen tai konkurssien kautta. Yksi indikaattori voisi olla myös Kauppalehden keskustelupalsta. Kohtuullisen harvat nimimerkit kirjoittivat pääosin asiallista analyysia. Tänään Terveystalon antia käsittelevää otsikkoa lukiessani iski pieni turhautuminen. Tiukan analyysin sijaan keskustelua syntyi mm. siitä miten oman arvo-osuustilin numero selvitetään. Tärkeä tieto, mutta kuuluisi ehkä enemmänkin aloittelijoiden palstalle. Lisäksi erilaisia lukuja mm. turvapaikanhakijoiden tuomasta liikevaihdosta heitettiin lähinnä hatusta. Korkeaa P/E-lukua kauhisteltiin, mutta muisti joku sentään todeta EV/EBIT:n olevan käytännöllisempi mittari näissä pääomasijoittajien rahoitusjärjestelemissä yrityksissä. Parhaiten asia tiivistyi ehkä tähän viestiin: "Osinkosijoittajana en osallistu antiin. Viime vuonna osinko olisi ollut 0.01 senttiä, ja osakkeiden määrää kasvatetaan. Tosin esitteessä lupaillaan 30 prosenttia. Heh." Annista säästyneet rahat nimimerkki aikoi hummailla Espanjassa.

En nyt äkkiseltään osaa sanoa, onko antiin (tai oikeammin myyntiin, annin osuus on selvästi pienempi) osallistuminen järkevää, mutta keskustelun perusteella mukana on paljon osakesijoittamisen juuri aloittaneita. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta se kertoo kuitenkin osakesijoittamisen suuresta suosiosta. Toivottavasti uudet sijoittajat malttavat pysyä kyydissä myös siinä vaiheessa, kun kurssit alkavat laskea. Vaikka osakkeet ovat jo melko hintavia, suurin kupla kohdistuu tässä vaiheessa nähdäkseni kuitenkin korkoihin (ja niiden myötä ehkä myös pieniin sijoitusasuntoihin. Bitconeihinkin kuulemma, mutta niistä en mitään ymmärrä). Myös listaamattomien start-up-yritysten arvostukset ovat vaikuttaneet melko korkeilta.

Ja sitten vielä loppuun mini-analyysia Terveystalosta lukujen valossa. Yhtiön pörssiarvo tulee ilmoitetulla listautumishinnalla olemaan 1250 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa yhtiö teki viime vuonna 547 miljoonaa, kun yritysostotkin on huomiotu. Alkuvuonna liikevaihto on kasvanut lähes 20%. Heitetään nyt arviona tämän vuoden liikevaihdoksi 630 miljoonaa euroa. EBITDA olisi tällöin 82 miljoonaa euroa. Oikaistu käyttökate on ollut noin 13% viime aikoina. Pitkäaikaista velkaa yhtiöllä on noin 400 miljoonaa. Lyhytaikaiset velat ja lyhytaikaiset saamiset ovat molemmat noin 100 miljoonaa eli oletetaan niiden summa nollaksi. Yhtiö aikoo kerätä annissa rahaa 100 miljoonaa eli velkaa jää 300 miljoonaa. EV/EBITDA olisi tällöin (1250+300)/82=18,9. Aika korkea. Vertailun vuoksi Pihlajalinnan EV/EBITDA-ennuste on 4-tradersin mukaan 10,0 kuluvalle vuodelle. Tarkistin laskelmani Terveystalon suhteen vielä kertaalleen ja päädyin samaan lukuun. Näillä tiedoilla anti vaikuttaa kyllä tappiinsa asti hinnoitellulta.

Niin ja oletteko ihmetelleet tunnisteissa esiintyvää "osakesäätämistä"? Kirjoitusvirhehän se alunperin oli, mutta en ole viitsinyt korjatakaan. Kuvaa ehkä tätä omaaakin sijoitustoimintaani jollain tapaa.

5 kommenttia:

  1. Olen aika lailla samaa mieltä sekä tilannekuvastasi että analyysistasi Terveystalosta; arvostus on aika haastava..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Arvostus on haastava ja kasvua on hinnoiteltu sisään. Toisaalta potentiaaliakin on. Jatkan pohdiskelua seuraavassa blogimerkinnässä.

      Poista
  2. En ole itse tutkinut Terveystaloa sen enempää,sen verran voi verrata Fortumin tuleviin Uniper-kauppoihin että molempien yhtiöiden tulevaisuus lepää omaan makuun aivan liikaa paikallisten poliitikkojen päätösten varassa.
    SOTE terveystalon osalla,Saksalaispoliitikkojen viha fossiilista tuotantoa kohtaan Fortumilla (muuten Uniper olisi yhä E.Onin osa) ovat mielestäni suuria riskejä.
    Yleisestä ilmapiiristä olen samaa mieltä kanssasi,jotenkin vuosituhannen vaihteen dotcomien antijonot hiipivät mieleen kun seuraa keskustelua.
    Ihan ok sinänsä,uusi sijoittajasukupolvihan ei muuta ole kokenutkaan kuin nousukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Näkisin kuitenkin, että Saksassa ja Suomessa poliittinen riski on selvästi vähäisempää, kuin esim. Venäjällä. Soten suhteen tilanne on toki auki, mutta selvää lienee, että kilpailua vapautetaan ja yksityiset terveyspalveluiden tuottajat otetaan ainakin perusterveydenhuoltoon mukaan. Terveystalon suhteen se tuo uskoakseni lisää liikevaihtoa, mutta liikevoittoprosentti saattaa toisaalta tippua.

      Poista
  3. Kallista on. Terveystaloa voisi ehkä katsella vasta ensi vuoden puolella, kun uusi osavuosikatsaus ilmestyy ja Diacorin yms hankintojen synergiat ja säästöt on saatu paremmin hanskaan. Luulisi, että kun luovutusrajoitukset 180 päivän jälkeen listautumisesta loppuvat, niin henkilöstöannin halvemmat osakkeet tulevat markkinoille ja kurssi vähän laskee. Siinä voisi olla ostopaikka, jos tähän mukaan haluaa.

    VastaaPoista