Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2016

Tuotosta ja velasta

Kiirettä on jälleen pitänyt ja näyttääkin siltä, että jatkossakin tulen päivittämään blogiani melko harvoin. Tämä johtuu osittain myös siitä, etten ole viime aikoina oikein ehtinyt tai edes jaksanut tehdä syvällisempiä analyysejä yhtiöistä. Sijoitettavaa rahaa ei ole oikein ollut, mutta en toisaalta jaksa sitäkään kauheasti surra. Olen saanut kerättyä mielestäni kohtuullisen osakesalkun ja voin antaa sen kaikessa rauhassa tuottaa korkoa korolle.

Pohdiskelin tässä yksi päivä kuitenkin velkaa. Olin hieman yllättänyt siitä, miten monet piensijoittajat tuntuivat lyttäävän asuntosijoittamisen P.Ohattan Vieläkin pahempi taloudellinen virheeni -blogikirjoituksen kommenteissa. Toki asuntosijoittamiseen liittyy usein velan käyttö, mutta onko se toisaalta kuitenkaan niin paha asia? En aio tässä kirjoituksessa nyt muutoin ottaa kantaa nykyiseen yksiöiden hintatasoon kuin vaan toteamalla, että alhaisten korkojen seurauksena paljon sellaista normaalisti korkosijoituksiin tarkoitettua rahaa ohjautuu muihin matalariskisiksi koettuihin omaisuusluokkiin. Katsotaapa vaikka Elisan kurssia viime vuosilta.

Jos velka kerran on niin paha asia, niin miksi suurin osa yrityksistä sitä kuitenkin sitten ottaa? Ja kuinka pörssiyrityksen ottama velka eroaa piensijoittajan asuntosijoitukseen ottamasta velasta? Velasta lukiessani ja yhtiöiden tilinpäätöksiä tarkastellessani olen tullut siihen käsitykseen, että vakaata ja tasaista tuottoa tekevä yritys voi ottaa enemmän velkaa kuin yhtiö, jonka liiketoiminta on enemmän riippuvainen talouden sykleistä. Erityisesti säännellyllä alalla toimivan, matalaa, mutta tasaista tuottoa tekevän firman on järkevää ottaa jonkin verran velkaa. Tämä selittänee esimerkiksi sen, miksi sähkönsiirtoverkon omistaminen lienee kannattavampaa yhtiölle, jolla ei ole sen lisäksi muita riskialttiimpia liiketoimintoja, vaan joka pystyy venyttämään velan määrän maksimiin.

Entäpä miten asuntosijoitukseen otettu velka eroaa pörssiyrityksen ottamasta velasta? Ellei käytä pörssiosakkeiden ostamiseen lainarahaa, niin niihin sijoittamalla ei voi hävitä kuin korkeintaan sijoittamansa rahasumman verran. Sijoitusasunnon velka sen sijaan tulee maksaa, vaikka asunto ei mitään tuottaisikaan. Jos uskomme markkinoiden tehokkuuteen niin kohoneesta riskistä pitäisi siis saada korkeampaa tuottoa. Jokainen voi pohdiskella sitä, toteutuuko tämä tällä hetkellä.

Lisäksi kannattaa tarkkaan harkita sitä, mikä on itselle sopiva riskitaso eli kuinka paljon valmis rahoittamaan esimerkiksi asuntosijoitustaan velalla. Esimerkkiä voinee katsoa vaikkapa siitä, minkä verran velkarahaa eri asuntosijoitusyhtiöt/-rahastot ovat käyttäneet. Eri toimijoiden nimiä voi poimia vaikkapa seuraavista blogikirjoituksista: Sijoittaja-Tursas - Rahastokokemuksia: OP-Vuokratuotto ja Herkuille perso piensijoittaja - Miten sijoittaa kiinteistöihin ostamatta asuntoja?

Velkaantuneisiin yhtiöihin sijoittaessa kannattaa kuitenkin muistaa myös tämä Anders Oldenburgin viisaus: "kovin velkaantuneen yhtiön osakkeenomistaja ei suinkaan omista yhtiönsä liiketoimintaa, vaan ainoastaan option hankkia se".

1 kommentti: