Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

maanantaina, tammikuuta 18, 2016

Sijoitusvuosi 2015

Fyysikko julkaisi tässä hetki sitten mielenkiintoisen vertailun kanssabloggaajien tuotoista. Näytän pärjänneeni kohtuullisen hyvin ja aionkin seuraavaksi yrittää lyhyesti analysoida sitä, missä viime vuonna onnistuin ja miksi vastaavia tuottoja tuskin on odotettavissa tänä vuonna. Ensin kuitenkin pieni tunnustus: kyseessä on nimenomaan osakesalkkuni tuotto. Pienempi osa (ehkä n. 20%) varallisuudestani on myös Seligsonin rahastoissa sekä käyttötilillä varakassana. Jos ne huomioitaisiin, olisivat tuottoni se selvästi matalammat.

Mutta sitten salkun kimppuun. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittävät erityisen hyvin arvoaan nostaneet sijoitukset. Nämä ovat kaikki pieniä yhtiöitä (Revenio, Siili, Protector Forsikring, First Internet Bancorp), joita hankin yhtiöiden arvostustasojen ollessa varsin kohtuulliset. Monet hankinnat on tehty jo 2014 tai jopa 2013, mutta olen malttanut pitää yhtiöt salkussa. Viime vuonna pelkästään suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittaminen olisi tuonut salkkuni tuottoja paremmat tuotot (small cap +37%), mikäli indeksiin vaan voisi mitenkään helposti sijoittaa. Siinä missä moni pienyhtiö oli vielä vuosi tai pari sitten suhteellisen edullinen, alkaa tilanne nyt olla vähintään tasoittunut. Näin ollen en näe omistamillani pienyhtiöllä kovinkaan suurta nousupotentiaalia, joskaan en niitä aio salkustani poiskaan myydä esimerkiksi verotuksellisista syistä. Revenio vaikuttaa tällä hetkellä ehkä eniten ylihinnoitellulta, mutta sillä on toisaalta myös ehkä suurin potentiaali.

Toinen onnistuminen oli Nokian renkaiden ostot Ukrainan kriisin ollessa synkimillään. Yhtiö näyttää selvinneen tilanteesta yllättävänkin hyvin ja oli ehkä jopa hieman ylihinnoiteltu loppuvuodesta 2015. Tämä näyttää hyvältä 2015 vuosituottoja tarkastellassa, mutta pidemmällä aikavälillä tällaiset ylilyönnit tapaavat tasoittua eli nousupotentiaali lienee lyhyellä aikavälillä jo syöty. Osinkoja lienee kuitenkin mukavasti luvassa. Toisaalta lasken onnistumiseksi myös sen, etten ole vielä hankkinut Tikkurilaa enempää vaan olen malttanut pitää kiinni suunnitelmastani ja odotella parempia ostopaikkoja, joita uskon edelleen olevan tulossa. Tulevaisuus näyttää olinko oikeassa.

Salkkuni sai myös vetoapua dollarin vahvistumisesta, sillä hieman alle 30% salkustani on sijoitettuna dollareissa noteerattuihin osakkeisiin. Taalan vahvistuminen pehmensi esimerkiksi IBM:n laskua. Eniten hyötyä saivat todennäköisesti jenkkien sisämarkkinoilla toimivat yritykset kuten First Internet Bancorp ja ehkä osittain myös Atrion. Kansainvälisemmillä yhtiöllä muiden valuuttojen heikkeneminen suhteessa dollariin laski osaltaan esim. liikevaihtoa ja tulosta.

Maltoin myös olla sijoittamatta raaka-aineisiin suoraan kytköksissä oleviin yrityksiin. Viime vuonna se oli hyvä päästös, vaikka lienee selvää, että joku päivä sykli kääntyy ja raaka-aineet jälleen kallistuvat. En vaan osaa sitä päivää ennustaa. Pikku hiljaa lienee kuitenkin aika kaivaa esiin esim. Atlas Copcon kaltaisten yritysten tilinpäätöksiä ja mietiskellä mihin hintaan mukaan kannattaa hypätä. Selvää on kuitenkin ettei salkkuni ehdi indeksin mukaan siinä vaiheessa kun raaka-aineiden hinnat alkavat nousta.

Entäpä epäonnistumiset sitten? Fortum ja BMW ovat tällä hetkellä ikävästi miinuksella noin parisen kymmentä prosenttia. Nähdäkseni molempien bisnes luistaa kuitenkin vähintäänkin kohtuullisesti. Fortum myi sähköverkot kalliilla kuin Nalle Danske Bankin konsanaan. Toki riskinä Fortumin tapauksessa on nyt kassan käyttö, mutta eiköhän osa rahoista palauteta osakkeen omistajille ja osa investoida mahdollisimman tuotavasti. BMW:nkin suoriutuminen on myös ollut ihan hyvää viime aikoina, eikä Kiinan muuntuminen kulutusvetoisemmaksi liene välttämättä kovinkaan paha uutinen. Muista luusereista Gilead ja IBM ovat myös reilut 15 pinnaa miinuksella. Uskon molemmista löytyvän potentiaalia, mutta aika näyttää miten tulee käymään. Arvostustasot eivät ainakaan ole päätä huimaavia.

Kaiken kaikkiaan viime vuosi oli sijoitusten puolesta varsin onnistunut. En kuitenkaan usko pärjääväni tänä vuonna yhtä hyvin indeksille edellämainituista seikoista johtuen. Laskupäivinä salkkuni on yleensä pärjännyt indeksille melko hyvin (sen mitä olen joskus Nordnetista vilkuillut), mutta viime aikoina alas on tultu ainakin samassa tahdissa. Toisaalta jo indeksille pärjääminenkin olisi varsin hyvä suoritus. Aika näyttää kuinka käy. Mikäli kurssilasku jatkuu, saatan tehdä muutamia uusia hankintoja salkkuuni. Mielestäni vuosi on vielä aivan liian lyhyt aika arvioida sitä kuinka pärjään osakesijoittajana, mutta pääasia lieneekin Kinskiä lainatakseni: "jatkuva säästäminen, kulukuri, säännöllinen kartallaolo, pysyminen markkinoilla ja se, ettei panikoi turhasta." Myönnän viime vuonna lipsuneeni ajoittain ainakin kahdesta ensimmäisestä.

4 kommenttia:

  1. Hyvin ovat kyllä sijoituksesi menneet. Olet menestynyt etenkin noilla suomalaisilla pikkufirmoilla. Onko sinulla sitten sijoitushistoriassa vastaavia pikkufirmoja minkä tarina ei ihan niin ruusuisesti mennyt? Mikäli vanhoja haavoja kehtaa kaivella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Ruotsalaisen Doron kanssa homma ei mennyt ihan putkeen. Näin jälkikäteen ajateltu myin lopulta osakkeet pois liian aikaisin, mutta varsinaisesti en tainnut juuri tappiota tehdä. First Internet Bancorpin kanssa tein ensimmäiset ostokset myös huonoon aikaan juuri ennen osakeantia ja jos talous olisi jenkeissä silloin sakannut, olisi sijoituksesta voinut tulla huono. Onneksi niin ei käynyt. Muista huonoista sijoituksista voisi mainita Outotecin, YIT sekä Stockmannin, joista onneksi vain viimeksi mainittua haudoin salkussani turhan kauan. Mutta nuo eivät varsinaisesti ole mitään pikkufirmoja. Pariin listaamattomaankin olen sijoittanut, mutta niiden menestyksestä en osaa vielä sanoa muuta kuin, että pystyssä edelleen ovat.

      Poista
  2. Todella hieno saldo viimevuodelta. Tosiaan pikkuyritykset ovat nousseet huimasti. Indereksen pieniin yrityksiin painottunut mallisalkku Nordnetissä kasvoin varmaan 50%. Toki heitä auttaa se, että voivat aina tehdä raportin jostain pikkufirmasta ja aina tuon jälkeen lappu maksaa 20% enemmän. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Nordnetin raporttien jälkeen noiden pikkufirmojen kurssi tosiaan tapaan ainakin hetkeksi nousta. Syynä voi toki olla hieman optimistiset raportit, mutta varmaankin myös se, että raporttien myötä hinnanmuodostus ehkä tehostuu kun useampi alkaa kiinnittää firmoihin huomiota. Sanoisin, että pienten firmojen kanssa omatoimisesta asioihin perehtymisestä voinee jonkin verran lisähyötyä olla kun ne eivät kuitenkaan ole niin tiukan seurannan alla kuin isommat. Jonkun UPM tai Nokian tulevaa kassavirtaa varmaan laskee aika moni tavallista piensijoittaa kokeneempikin toimija.

      Poista