Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015

Pienpanimoistako seuraava kupla?

Olutharrastajan sydän on ilahtunut useaan otteeseen viime aikoina. Markettien oluttarjonta on monipuolistunut ja hyllyihin on ilmaantunut uusia suomalaisia pienpanimo-oluita. Panimoita onkin perustettu pitkin maata ja osakeantejakin on nähty. Pörssiin näistä yhtiöistä ei tietysti ole vielä ollut, vaikka Suomen suurin pienpanimo Laitila Privanetin listalla jo onkin.

Toistaiseksi panimoiden toiminta onkin enemmänkin pienen harrastajajoukon puuhailua kuin suuren rahan bisnestä, mutta on silti hyvä huomioida, että nykyisessä talousahdingossa pienpanimot ovat yksi harvoja kasvavia aloja Suomessa. Isommat panimoyhtiöt eivät toistaiseksi ole osoittaneet intoa ostella näitä pienempiä toimijoita, sillä niiden liiketoiminnalle pienpanimotuki on erittäin keskeinen seikka. Tämän näkee käytännössä jo siinä, että esimerkiksi Laitilan tuontomäärä on viime aikoina vakiintunut sellaiseksi, että panimo pystyy tukea nauttimaan. Toisaalta pienpanimoala on houkutellut myös nimekkäämpiä sijoittajia, kuten Hartwallin sukua.

Miksi sitten väitän, että kyseessä voisi olla seuraava kupla? En usko, että näemme tilannetta, jossa näitä panimoita listautuu järjettömillä arvostuksilla pörssiin. Sen sijaan osakeanteja uskon jatkossakin tulevan. Pankkien rahoitus on tiukalla, mutta olutharrastajien kukkaronnyörit ovat löyhemmässä. Kuuluisin esimerkki tästä on tietysti skotlantilainen BrewDog, jonka osakeannista ja siihen liittyvistä arvostustasoista kirjoittelin hetki jutun.

Mutta kyllä Suomessakin osataan. Oululainen pienpanimo Sonnisaari on käynnistänyt osakeannin. Yhtiö tarjoaa merkittäväksi vähän päälle 1800 B-osaketta 150 euron hintaan (yhteensä näitä B-osakkeita on 2000). Mielestäni hieman erikoista tässä on se, ettei näillä B-luokan tiketeillä ole lainkaan äänivaltaa ja osinkoonkin ne oikeuttavat vain puolittain. Perustajien A-osakkeita on 10 000 kappaletta. Karkealla laskutoimituksella yhtiön arvoksi saadaankin 3,3 miljoonaa euroa (10 000 x 300 + 2000 x 150, enkä ole tässä huomioinut edes vielä sitä, että todennäköisesti äänivallastakin jotain maksettaisiin). En tietysti tiedä mitään yhtiön valmistusmääristä, mutta ilmeisesti myyntiä on tällä hetkellä vain pariin ravintolaan.

Vertailun vuoksi Pyynikin käsityöläispanimon annissa osakkeita tarjottiin merkitäväksi 160 euron kappalehintaan. Yhtiöllä on muistaakseni noin 4000 B-osaketta ja parisensataa A-osaketta, joilla on enemmän äänivaltaa, mutta yhtäläinen osuus voitonjakoon. Yhtiön arvo olisi tämän mukaan reippaasti alle miljoonan, vaikka yhtiön oluita saa jo melko laajalti sekä ravintoloista että marketeista.

Uskoisin, että panimoita alkaa kohta olla jo enemmän kuin kysyntää on. Hintakilpailukin on jo käynnistynyt kun Saimaan panimo laski oluidensa hintoja. Saa nähdä millaisilla arvostuskertoimilla osakeanteja jatkossa toteutetaan. Henkilökohtaisesti olisin mielelläni mukana tukemassa suomalaista pienpanimoalaa, mutta en kuitenkaan mihin tahansa hintaan. Lisäksi tuotteiden täytyy toki olla kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti