Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, elokuuta 22, 2014

Kun kipinä kerran oli syttynyt niin asioista piti ottaa selvää. Ajattelin, että pankissa minua varmaan osataan neuvoa. Niinpä varasin ajan ja sain kuulla erilaisista rahastoista. Kaikki vaikutti oikein hyvältä. Hallinnointipalkkioista ei juurikaan ollut puhetta. Muistaakseni. Ymmärsin kuitenkin, että säästämällä vähän joka kuukausi tulee väkisinkin joskus ostettua myös halvalla. Rahaston valinta tuotti kuitenkin ongelmia, mutta päädyin aloittamaan varovaisesti sijoittamalla säästöjä yhdistelmärahastoon, josta 90% oli koroissa ja 10% osakkeissa. Merkintäpalkkio rikastutti pankkia useamman kymmenen euron edestä.

Parin kuukauden jälkeen päätin tarkistaa sijoitukseni tuoton. Miinuksella oltiin. Korkorahaston arvo oli laskenut toukokuussa rajusti. Ihmettelin, että miten tämä nyt näin meni. Korkojenhan piti olla alhaalla, joten suunnan piti olla vain ylöspäin. Taas piti ottaa asioista selvää.

Asiaa tutkittuani tajusin, että korkojen laskiessa korkorahastojen arvo nousee ja toisinpäin. Nyt ei ollut otollinen aika sijoittaa korkoihin. Ainakaan pitkiin valtionlainoihin. Täytyi siis keksiä muuta. Onneksi sain tuttavilta hyviä neuvoja: He eivät suostuneet antamaan mitään suoria vinkkejä vaan ohjasivat lukemaan muutaman asiaa käsittelevän kirjan.

2 kommenttia:

  1. Pikku hiljaa nämä perusasiat alkavat avautua! Kirjoja lukemalla, blogeja seuraamalla, foorumeilla aiheesta keskustelleen (ja filtteröiden kaikkea sitä puppua, mitä joka paikassa kirjoitetaan...). Tärkeintä ei ole osata heti kaikkea, vaan aloittaa.

    Itse suosittelen aloittamaan edullisista osakerahastoista tai ETF-istä. Kun taitoa ja tietoa kertyy, voi niiden ohelle ostaa yksittäisiä osakkeita, jos haluaa. Mutta periaatteessa muutamalla rahastolla/ETF:llä pääsee todella pitkälle ja kun jaksaa säästää vuosikausia, on tuotto lähes varmaa. Tervetuloa hyvän harrastuksen pariin, tulet kiittämään tuota päätöstä viimeistään n. 20v kuluttua. Luultavasti jo paljon aiemin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommenteista. Kuten tarinan edetessä selviää niin samansuuntaisiin johtopäätöksiin päädyin itsekin jossain vaiheessa. Tosin suorat osakesijoitukset kiinnostivat sen verran, että ne muodostavat tällä hetkellä suurimman osan salkusta.

    VastaaPoista