Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

lauantaina, helmikuuta 06, 2021

WP Carey ja pankkitalletukset

 Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin hankin salkkuuni hieman WP Careyn osakkeita. Taloudellisen tilanteeni selkiydyttä huomasin, että minulla on hieman käteistä, jonka ajattelin laittaa tuottamaan jotain. 

Toki ennen sitä siirsin sopivaksi katsomani varakassan säästötilille. Korot ovat näemmä näidenkin osalta laskeneet. Paras tuotto näyttäisi olevan tällä hetkellä 0,8% Svean säästötilillä. Valitettavasti pankin sivuilla kuitenkin todetaan, ettei tällä hetkellä uusia tilinavauksia oteta vastaan. Eli se siitä. Bank Norwegian tarjoaa 0,75%, joka sekin nyt on sentään parempi kuin asuntolainan marginaali. Keväällä siirtsin säästöni pankista äkkiä pois, kun ajattelin sen menevän nurin koronakriisissä. Mitenkään erityisen valoisalta ei ainakaan lentoyhtiön tilanne tälläkään hetkellä näytä, mutta pankkitalletukset nauttivat 100 000 euroon asti Norjan valtion takausta ja mahdollisessa konkurssitilanteessa varojen pitäisi palata tilille viikossa. Totesin tämän nyt olevan riittävän turvallisena järjestelyn, jotta voin nukkua yöni sen suhteen rauhassa. 

 Mutta sitten asiaan. Asuntosijoittamisesta olen kirjoittanut aiemminkin ja asiaan jonkin verran perehtynyt. Olen tullut siihen tulokseen, että sopiva REIT on minulle varmaankin helpoin tapa tähän hommaan ryhtyä. Aiemmin olen katsellut Realty Incomea (O), mutta sen kurssi näyttää toipuneen sen verran hyvin kevään koronakuopasta, että osinkotuotto on edelleen suurinpiirtein samalla tasolla kuin nelisen vuotta sitten. Ostoskeskuksiin sijoittavia yhtiöitä saisi nyt selvästi edullisemmin, mutta en oikein osaa arvioida kuinka pysyvästi koronapandemia muuttaa ostoskäyttäytymistä. Tai nopeuttaa sen muutosta. Toinen usein vastaan tullut nimi on WP Carey (WPC), josta mm. Herkuille perso piensijoittaja on kirjoittanut jo useampi vuosi sitten. Myös esim. Lynxissä on ollut juttua aiheesta. Missään erityisessä alennuksessa en osaa nyt osaketta pitää. P/FFO on noin 14 ja osinkotuotto hieman reilut 6%. Osinkoa on nostettu reilut parikymmentä vuotta eli varsin hieno historiakin löytyy. 

Mielestäni WPC vaikuttaa hyvin johdetulta ja myös kiinteistösijoitusten hajautus vaikuttaa hyvältä. Yhtiö ei myöskään käsittääkseni ole juurikaan enemmän velkaantunut kuin esimerkiksi edellämainittu Realty Income. Payout ratio on alalle tyypillisesti melko korkea, mutta ymmärtääkseni se ikäänkuin kuuluu asiaan. Näkisinkin yhtiön varsin hyväksi vaihtoehdoksi suorille asuntosijoituksille. Kurssikehityksestä en sinällään aio juuri välittää vaan tarkoitus on omistaa pitkäjänteisesti, lisäillä sopivissa paikoissa ja nauttia osingoista.

1 kommentti:

  1. WP.Careyn valtteja on ehdottomasta hyvä hajautus/portfolio sekä muutenkin yhtiön laatu. Koronan iskukin oli aika maltillinen 2020. Osingon nousu voinee olla hidasta ainakin lähivuosina, mutta lähtötaso reilut 6 pinnaa jo varsin mukava.

    VastaaPoista