Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

lauantaina, heinäkuuta 16, 2016

Heinäkuun mietteitä

Heinäkuu on edennyt jo puoleen väliin. En ole edelleenkään juuri jaksanut markkinoita seurata. Salkkuni kehitys näyttää olleen kuitenkin suotuisa ja itse asiassa eräs rajapyykki näyttää myös rikkoutuneen. Nordnet-salkkuni arvo on ylittänyt 50 k€ (lisäksi minulla on jonkin verran rahastoja Seligsonilla sekä jokusia listaamattomia osakkeita). Noin kolmessa vuodessa salkun arvo on noussut noin 1,5 kertaiseksi. Tällä hetkellä vain pari salkkuni osaketta on miinuksella, näistä pahiten Gilead noin 22% pakkasella.

Seligsonin osavuosikatsauskin tipahti viime viikolla sähköpostiin. Kovin suuria yllätyksiä sieltäkään ei löytynyt. Phoenixin katsauksessa tosin mainittiin monien osakkeiden olevan tällä hetkellä houkuttelevan halpoja sijoittajien suosiessa luotettaviksi ja vakaiksi koettuja kohteita. Phoenixin arvopaperilistaus pitänee jatkossa ottaa tarkempaan tarkasteluun ja katsoa löytyisikö sieltä vielä jotain pientä salkun täydennykseksi.

Yritän jatkossa hieman aktivoitua blogikirjoittelun suhteen. Ainakin Pyynikin käsityöläispanimon annista voisin muutaman sanasen kirjoittaa ja lisäksi Handelsbanken vaikuttaisi tällä hetkellä melko houkuttelevasti hinnoitellulta, vaikkakin pahin Brexit-paniikki taisi jo olla ja mennä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti