Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, lokakuuta 22, 2015

Q3-tuloksia, Fortum, IBM, Kone

On taas se aika vuodesta jolloin Q3-tuloksia alkaa tupsahdella.

Fortum julkaisi tuloksensa tänään. Tulokseen vaikuttivat odotetun negatiivisesti matalat sähkön hinnat ja Ruotsin ydinvoiman alaskirjaus (jolla ei kuitenkaan ole läheskään yhtä merkittävää kassavirtavaikutusta). Toimitusjohtajan katsauksessa ehkä huomionarvoisinta oli kommentti Venäjän vesivoimasta: "Venäläisen alueellisen energiantuotantoyhtiö TGC-1:n mahdollista uudelleenjärjestelyä koskevat keskustelut jatkuvat. Tällä hetkellä keskustelujen aikataulua tai lopputulosta ei ole mahdollista arvioida." Jostain syystä Herra Markkina pettyi kovasti tulokseen ja rankaisi osaketta lähes neljän prosentin laskulla.

IBM kertoi tuloksena jo maanantaina. Siitymävaiheen kanssa näyttää ottavan edelleen vähän vaikeasti ja EPS-ohjeistustakin laskettiin hieman. Vapaan kassavirran ennustetaan kuitenkin pysyvän melko muuttumattomana. Markkinat eivät oikein tykänneet. IBM:n kurssi laski kympillä noin 140 dollarin tietämiin. P/E on Morningstarin mukaan vain 9.4.

Kone sen sijaan jatkoi vahvaa suoriutumista. Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat. Markkinoiden odotuksiin tämä oli kuitenkin jo leivottu sisään ja kurssi on nyt ollut pienessä laskussa.


4 kommenttia:

  1. Fortumin osalta ei kuulosta hyvältä tuo "Tällä hetkellä keskustelujen aikataulua tai lopputulosta ei ole mahdollista arvioida." Tuo varmasti vaikutti kurssiin. Jos ei mitään ihmeellistä tapahdu niin Fortumia saa keväällä osingon verran halvemmalla kun se irtoaa. IBM:n osalta siis tuo p/e on ymmärtääkseni edellisiin tuloksiin laskettu? IBM:ään uskon, mutta tosin kunnon tuloksia varmaan nähdään vasta about 2 vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Uskoisin, että Fortuminkin kohdalla nähdään jälleen sellainen ilmiö, että kurssi nousee jonkin verran ennen osinkoa. Voi tosin olla, ettei aivan yhtä paljoa kuin aiemmin, koska jatkossa yhtiöllä ei ole kassavirtansa puolesta pitää osinkoa ennallaan. Investoinnit voivat kuitenkin asian muuttaa. TGC-1-neuvotteluiden hidas eteneminen ei tullut itselleni yllätyksenä ja yllättyisin jos Fortum siitä pääsee hyvään sopimukseen.
      IBM:n P/E:n otin Morningstarin forward P/E-luvusta, joka on tällä hetkellä muuten 9.5. 4-tradersin ennuste on 10.6.

      Poista
  2. IBM:llä näyttäysi suunnan muutos olevan hyvässä vauhdissa, mutta iso laiva kääntyy hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tämä on yksi näkemys asiasta. Esim. Seeking Alphasta löytyy vastakkaistakin näkemystä. Uskon kuitenkin myös itse, että suunta on hiljalleen kääntymässä.

      Poista