Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

lauantaina, elokuuta 01, 2015

Jälleen uusi tulokas Helsingin pörssiin?

Aamulla kahvin lomassa uutisia lueskellessani huomasin Ylen uutisen Tokmannin mahdollisesta listautumisesta. Asiaan liittyen olinkin juuri sopivasti eilen lukaissut merkinnän Tarina varastumisesta-blogista. Sivumennen sanoen todettakoon, että itsekin olin jossain vaiheessa vilkaissut Byggmaxin osaketta ja todennut sen olevan yhtiön kasvupotentiaaliin nähden kohtuullisen edullisesti hinnoiteltu. En kuitenkaan ollut vakuuttunut yhtiön kilpailuedusta, joten jätin asian sikseen. Enää arvostus ei vaikuta aivan yhtä edullisesta P/E:n ollessa lähes 20.

Mutta takaisin Tokmanniin. Voisiko tässä olla Helsingin Costco? Ainakin yhtiö on levittäytynyt (silmämääräiseen arviooni perustuen) viime aikoina moniin kauppakeskuksiin ja hinnat tosiaan ovat melko edulliset. Toisaalta ainakin omaan makuuni myymälät ovat hieman turhan sekavan oloisia. Siitä huolimatta kyseessä voisi olla mielenkiintoinen sijoitusmahdollisuus. Mutta... "Reutersin tietojen mukaan Tokmannin vuonna 2012 hankkinut Nordic Capital haluaa eroon omistuksestaan, ja yhtiön pörssiin vieminen olisi todennäköisin tapa päästä tavoitteeseen."

Miksi sijoitusyhtiö haluaa eroon omistuksestaan? Koska myyminen kannattaa, lienee ilmeisin vastaus. Jos myyminen on kannattavaa niin ostaminen harvoin lienee yhtä hyvä diili. Pelkäänpä pahoin, että jälleen kerran nähdäänkin listautuminen, jossa listautuvan yhtiön taseessa velkaa on kuin eräällä sivistyksen kehtona toimineella eteläeurooppalaisella valtiolla.

Elektroniikkaa, vaatteita, kenkiä, keittiövälineitä, varaosia, sistustustuotteita - AliExpress.com

2 kommenttia:

  1. Parin vuotta kehitetään firmaa ja flipataan hyvällä profitilla. Ainakin mitä omiin silmiin on osunut, ni Tokmanni on kyllä ajanut hyvä uudistuksia - mutta en kyllä itse keksi yhtäkään syytä omistaa kyseistä firmaa :P

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommenteista. Oma mielenkiintoni riippuu osittain myös arvostuskertoimista (joiden veikkaan tosin olevan melko korkeat mahdollisen listautumisen toteutuessa). Kohtuullisen kiinnostavalta vaikuttava firma kuitenkin verrattuna moniin muihin viime aikojen listautujiin. Näyttääkin vähän siltä, että vanha sanonta siitä, että listautumisinnostuksen loppupuolella ilmaantuvat firmat harvemmin ovat erityisen kiinnostavia.

    VastaaPoista