Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

maanantaina, elokuuta 10, 2015

Lyhyt katsaus salkkuyhtiöiden Q2-tuloksiin osa 4: Nokian renkaat ja Restamax

Nokian renkaiden Q2 oli odotetun hankala. Etenkin Venäjällä liikevaihto jatkoi selvää laskuaan, mutta myös Keski-Eurooppa jäi analyytikoiden odotuksista. Pohjois-Amerikassa meni vahvasti. Tulosta on ehditty ruotia jo muissakin blogeissa ja esimerkiksi Muffe Hellberg on koonnut pääkohdat hyvin blogiinsa: http://hellbergmuffe.blogspot.fi/2015/08/nokian-renkaat-q22015.html

Inderesin näkemys Nokian renkaiden osavuosikatsauksesta oli pääosin negatiivinen, mutta jotain hyvääkin nähtiin: "Raportin positiivinen tekijä oli bruttokate, joka nousi 45,2 %:iin (Q2’14: 44,2 %), kun me ja markkinat odotimme sen laskevan noin prosentilla. Bruttokatetta tuki myyntimixin painottuminen premium-tuotteisiin ja SUV-renkaisiin. Lisäksi Venäjän hinnan korotukset, kasvanut vienti ja raaka-aineiden hintojen lasku tukivat marginaalia." Käsittääkseni Nokian renkaat onkin esim. Tikkurilaa paremmin asemoitunut siinä mielessä, että ruplan heikkous sekä halpa öljy laskevat myös valmistuskustannuksia (raaka-aineet ja palkat) pidemmällä aikavälillä. Omaa käsitystäni Renkaista raportti ei muuttanut suuuntaan tai toiseen.

Restamaxin Q2 julkaistiin myös perjantaina, mutta sitä esim. Inderes ei vielä ole ehtinyt aamukatsauksessaan perkaamaan. Yhtiön kasvu jatkui, mutta kylmä kesä laski toki terassimyyntiä jonkin verran. Ohjeistus pysyi ennallaan: "Restamax arvioi konsernin saavuttavan tilikaudella 2015 yli 100 miljoonan euron liikevaihdon, sekä käyttökatteen ja liikevoiton suhteellisesti paranevan edelliseen tilikauteen verrattuna."

Raporttia lukiessa huomio kiinnittyi myös henkilöstövuokrauksen uusimpaan aluevaltaukseen: "Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy laajensi ravintola-alaan vahvasti painottunutta toimintaansa lääkäri- ja terveydenhuoltopalveluihin. Huhtikuun alussa perustettu Smile Doctors Oy on erikoistunut lääkäreiden välittämiseen ja vuokraukseen. Laaja ja kasvava terveydenhuoltomarkkina luo hyvät kasvumahdollisuudet lääkäreiden välittämiseen erikoistuneelle toimijalle". Hieman kyllä epäilyttää kannattako tuolle tielle nyt kuitenkaan lähteä. Ala on varsin kilpailtu ja ymmärtääkseni esim. Attendolla on melko vahva asema monessa kunnassa. Lisäksi uskoisin vuokrafirmojen kulta-ajan alkavan olla jo takanapäin johtuen mm. vuoden alussa voimaan tulleesta päivystysasetuksesta sekä tuloillaan olevasta sote-uudistuksesta. Lisäksi tämän päivän trendi tuntuisi olevan kokonaisulkoistukset eikä niinkään yksittäisen lääkärin työpanoksen osto vuokrafirmoilta. Ainakin Tampereen seudulla myös työvoimaa tuntuu olevan tällä hetkellä selvästi paremmin tarjolla kuin vielä muutama vuosi sitten (johtuen mahdollisesti lääketieteellisen tiedekunnan lisääntyneestä sisäänottomäärästä).

Kaiken kaikkiaan Restamax tuntuu jatkavan hyvällä kasvu-uralla ja näyttää siltä ettei tämän firman seuraaminen ja omistaminen ole ainakaan tylsää. Ihan hirveästi en toisaalta taida uskaltaa panoksiakaan korottaa nykyisestä 2,6%:sta salkkuani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti