Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, syyskuuta 03, 2021

KWEB eli kiinan internetfirmat ja tilin avaus Degirolle

 Kuten taisin jo aiemmin mainita, kuuntelin PYN Eliten salkunhoitaja Petri Deryngin mielenkiintoisen haastattelun Inderes podista tässä hiljattain. Haastattelussa Petri toi esiin näkymyksiään Aasian markkinoista ja siitä millaisia kasvumahdollisuuksia kiinalaisilla teknologiayrityksellä Aasiassa on. Toisaalta esiin tuotiin myös sitä, miten erityisesti Kiinan kohdalla yksittäisen osakkeen poiminta pelkkien tunnuslukujen kohdalla on hankalaa ja ettei siellä välttämättä toimi monella muulla markkinalla käyttökelpoinen edullisten yhtiöiden poiminta vaan laadusta kannattaa ehkä hieman maksaakin.

Näiden ajatusten pohjalta olen tehnyt jonkin verran selvitystyötä kiinalaisista teknologiayhtiöistä. Tässä yhteydessä törmäsin KraneSharesin kiinalaisiin internet-yhtiöihin sijoittavaan KraneShares CSI China Internet ETF:n (KWEB). Rahastoyhtiö esittelee itse tuotetteensa tarjoavan seuraavaa: "Access to Chinese internet companies that provide similar services as Google, Facebook, Twitter, eBay, Amazon, etc" ja "Exposure to companies benefitting from increasing domestic consumption by China's growing middle class". Kuulostaaa melko houkuttelevalta. Suurimmat omistukset ovat melko tuttuja eli listalta löytyy Tencentiä, Alibabaa, JD.comia, Pinduoduoa sekä Meituania. Rahaston kulusuhde on kohdemarkkina huomioiden melko kohtuulliselta kuulostava 0,73%. 

Rahaston kehitystä seuratessa huomio kiinnittyy siihen, että alkuvuoden huipuista ollaan tultu aika lailla alas. Tämä johtuu ilmeisesti ainakin sijoittajien huolista kohdistuen kiristyneeseen lainsäädäntöön esimerkiksi Kiinan peliteollisuutta koskien. Samaan aikaan firmat ovat kuitenkin tehneet tulosta melko lailla aiempaan tapaan. Kurssilaskun seurauksena KWEB:n yritysten P/E on kuitenkin hieman alle 20, kun USA:n internetosakkeiden vastaaava luku on ilmeisesti noin 30. Koko kehittyvien markkinoiden internetosakkeita seuraava Emerging Markets Intrnt & Ecmrc ETF:n P/E on niin ikään 23, vaikka ETF:ssa suurimmassa painossa olevat osakkeet ovatkin samoja kuin KWEB:ssä. 


Hetken asioita pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä KWEB vaikutti sen verran hyvältä sijoitukselta, että päätin sännätä ostoksille käyttämään Alma median myynistä saamiani varoja. Vaan mitä vielä. Eihän tuota pystynytkään enää hankkia Nordentin kautta! "1.1.2018 voimaan astuneen EU-lainsäädännön (MiFID II) vuoksi Nordnetin kautta ei voi jatkossa enää tehdä ostotoimeksiantoja Pohjois-Amerikassa (USA:ssa ja Kanadassa) listatuille ETF:ille ja sertifikaateille (ETN/ETF)"

Asiaa selviteltyäni huomasin, että moni rahastoyhtiö on kuitenkin tehnyt rinnakkaislistauksen useampaankin eurooppalaiseen pörssiin. Valitettavasti KWEB:n tapauksessa nämä ovat Lontoo, Amsterdam ja Milano. En kuitenkaan halunnut jättää näin hyvältä vaikuttanutta tilaisuutta käyttämättä, joten avasin tilin Degiroon. Tilin avaus hoitui suhteellisen nopeasti. Pieni yllätys tosin oli, että reaaliaikaisia talletuksia ei pysty tekemään ensimmäisen siirron jälkeen vaan jatkossa rahat pitää siirtää pankkisiirrolla Saksaan. Ilmeisesti kuitenkin O-P:n ja minun tapauksessani myös Nordean kautta rahat näkyivät jo seuraavana aamuna klo. 10. Positiivinen yllätys oli myös se, että ETF:n hankinta Amsterdamista hoitui täysin ilman kaupankäyntikuluja (rahasto on noterattu siellä dollareissa eli valuutanvaihtoon meni joku lantti). Kaupankäyntikuluttomuus mahdollistaa myös hieman ajallista hajautusta, koska viime päivinä rahaston arvo on noussut muutaman prosentin enkä ole lainkaan varma kuinka pitkäkestoista nousua lyhyellä aikavälillä on. Toki minulla ei myöskään ole pitkästä aikavälistä mitään takeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti