Tilannepäivitys Nokian Renkaista

 Sarjassamme pieleen menneitä ajoituksia vol. x Nokian renkaat ovat itseoikeutetusti edustettuna. Ostin Renkaita hieman ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan sillä ajatuksella, että sotaa ei tule, koska ei Venäjä voi olla niin typerä. Nyt jälkikäteen ajatellen tuntuu ihan kummalta logiikalta, mutta jälkiviisaus on helppoa.

Mitäpä Renkaille nykyisin sitten kuuluu? Kurssi on vakiintunut noin 8 euron tietämille. Jos aloitetaan Inderesin ennusteesta, niin EPSiä odotetaan tälle vuodelle 0,31 e, joka ei nyt päätä huimaa. Plussalla sentään ollaan. 2026 palattaisiin sitten suurin piirtein aiempaan euron osakekohtaiseen tulokseen. Osinkoa ennustetaan kuitenkin jaettavaksi peräti 0.55 euroa vuodessa jo tätä aiemminkin. P/E tulisi laskemaan kuluvan vuoden ennustetusta 27:stä noin kahdeksaan. Yhtiön velkaantuminenkaan ei karkaisi tämän myötä käsistä. Vaikuttaa siis ihan hyvältä. Mutta on syytä muistaa, että ennuste on ennuste ja paljon voi muuttua.

Ainakin lähiajan näkymät ovatkin olleet hieman epävakaat myös Ukrainan sodan jälkeen. Yhtiö laski vuoden kolmannen neljänneksen aikana tämän vuoden tulosohjeistusta. Syynä oli kalliimpien talvirenkaiden odotettua huonompi kysyntä ja rajoitetusta tuotantokapasiteetista johtuen yhtiön valikoima ei ollut normaalin laajuinen. Jatkossa Romanian tehtaan käyttöönotto, ja sitä myötä paluu normaalimpaan kannattavuuteen pitäisi tukea yhtiön arvostusta. 

Jos ajateltaisiin tuon noin 1 euron EPS:n olevan yhtiölle tulevaisuudessakin jonkinlainen normaali taso niin nykyinen 8 euron osakekurssi ei kauhean kalliilta vaikuta. Yhtiöllä vaikuttaa olevan uskottava strategia nykytilanteesta ulospääsyyn ja tase on kunnossa. Voisi myös ajatella, että yhtiö ei tällä hetkellä mitään ihan kaikkein kuuminta hottia taida olla sijoittajien mielissä. Näiden ajatusten myötä päätin kaapaista pienen siivun lisää salkkuuni.

Kommentit

  1. Hyvä kuulla että en ollut ainoa, perustelukin oli ihan sama...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myyntejä: puolet INBK:sta ja Cibus

Pienpanimokentälle riittää tunkua: Sangen

Osto Tietoevry

Vastuuvapauslauseke

Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä. Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille