Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, lokakuuta 06, 2017

Sijoittajan todellisuustesti pitkään jatkuneessa nousumarkkinassa

Pitkään jatkuneen nousumarkkinan myötä omaan erinomaisuuteensa uskomaan alkavalle sijoittajalle hyvä reality check saattaa olla katsoa, miten salkusta myydyt osakkeet ovat kehittyneet. Omasta salkustani olen myynyt tasan yhden yrityksen liiallisen arvostuksen vuoksi. Atrion sai lähtöpassit kesällä 2016 P/E-luvun noustua yli 30:een. Hinta oli silloin jotain 470 dollarin tietämissä. Ajattelinpa huvikseni tsekta, mitä osakkeelle nyt kuuluu.


4-Traders ei jostain syystä anna osakkeelle mitään tietoja konsensusennusteesta, mutta Morningstarin mukaan kurssi on tällä hetkellä peräti 670 dollaria! Hitaasti kasvavan yrityksen kyseessä ollessa moinen kurssinousu on aika yllättävä, mutta mahdoinko tehdä virheen kasvumahdollisuuksia analysoidessani? Forward P/E näyttää kuitenkin olevan 43,6 eli siitäkään ei nyt ole todennäköisesti kyse. Tai ainakaan reilun vuoden aikana tuotot eivät ole nousseet mitenkään dramaattisesti vaan kurssinousu on kohonneen arvotustason ansiota. Sijoittajat näyttävät uskovan, että näinkin hitaasti kasvavasta yrityksestä kannattaa maksaa melkein 44 kertainen summa vuoden aikana tienattuun rahasummaan nähden.


Toinen salkusta siivottu yhtiö eli Doro ei sitten olekaan pärjännyt ihan yhtä hyvin. Jälkikäteen tarkasteltuna myyntihinta 46 kruunua ei ollut mitenkään optimaalinen, mutta osakeen kurssin ollessä tällä hetkellä 52 kruunua, ei sitä voi mitenkään katastrofaalisenakaan pitää. Menetin luottamukseni yhtiöön ja arvioin P/E 20 olevan hyvä hetki hankkiutua osakkeista eroon. Vuosi 2016 näyttääkin menneen tappiolle, mutta tänä vuonna pitäisi voittoa taas tulla.


Mitä tästä sitten voisi oppia? Ainakin sen, että tulevia kurssiliikkeitä on kovin vaikea ennustaa. Markkinoiden mentaliteetti on arvaamaton. Nousumarkkinassa hyvää tulosta tekevien firmojen osakkeet näyttävät kuitenkin yleensä nauttivan myös kohoavasta arvotustasosta, kun taas huonommin pärjäävät ovat arvaamattomia. Hevosen vaihtaminen keskellä kierrosta vaikuttaa kannattamattomalta jo verojenkin vuoksi. Toki parasta olisi hypätä pois kyydistä juuri ennen syklin loppua, mutta sen ennustaminen ei onnistu. Eli hyvän osakken kyydissä kannattanee pysyä koko syklin ajan, mutta huonot pitäisi heivata mäkeen mahdollisimman pian, ettei jää paitsi tuotoista. Vanha viidakon laki tuli nyt siis oikeaksi todettua (suomalaista formulakuskia lainatakseni) myös oman kantapään kautta peliin katsottuna.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti