Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2017

Lapselle pesämuna: välikatsaus

Olen kirjoittanut blogissani lapselle säästämisestä/sijoittamisesta pariin otteeseen jo aiemminkin: Kuinka säästää lapselle, kuinka päästä alkuun ja aktiivisen sijoittajan valinta.

Viime heinäkuussa tarkastelin edellisen kerran oman aktiivisen osakepoimintaan nojaavan ja lapsille säästämisessä toteuttamaani passiivisempaa laajan hajautuksen ETF-sijoittamisen tuottojen eroja. Silloin osakepoimintani oli johdossa vuosituoton ollessa 18 % vs. 12%. Vaan mikä mahtaa olla tilanne nyt? Katsotaanpa.

Oma salkkuni on vuodessa tuottanut 31%. Lasteni salkut ovat tuottaneet vuodessa 19%, säästämisen aloitushetkestä (heinäkuu 2014) 20% ja elokuusta 2016 9%. Oma salkkuni on tuottanut vastaavilla ajanjaksoilla 57% ja 18%. Jälleen kerran on kuitenkin syytä huomata, ettei vertailu ole aivan täysin reilua, koska omassa salkussani on jonkin verran myös velkaa sekä summat ovat täysin erilaisia ja pääomaa on lisätty eri tahtiin. Ainakin nykyisen kaltaisessa nousumarkkinassa oma strategiani vaikuttaa tämän vertailun perusteella olleen menestyksekkäämpi.

En aio silti vaihtaa lapsien säästöjä koskevaa strategiaani. Salkut ovat sen verran pieniä, että suorilla osakesijoituksilla ei saavutettaisi mielestäni riittävää hajautusta (joka on nähdäkseni vähintään noin 7-10 eri yhtiön osaketta) kohtuullisin kaupankäyntipalkkioin. Täysin optimaalisen strategian hiomiosta tärkeämpää onkin nähdäkseni aloittaa säästäminen riittävän aikaisin mielellään mahdollisimman suurella summalla lahjavero kuitenkin huomioiden. Tähän liittyen toivonkin pystyväni jatkossa hieman nostamaan säästösummia, kun saan toivoakseni talouteni paremmin tasapainotettua tämän vuoden aikana.

Lapselle säästämisen toteutuksessa yksi tärkeä kriteeri on mielestäni myös helppous, jolta kantilta Nordnetin kuukausittainen ostokuluton ETF-säästäminen on mielestäni varsin hyvä vaihtoehto. Lue lisää ja aloita lapselle säästäminen*

1 kommentti:

  1. Kuukausisäästäminen rahastoon on varmasti helpoin tapa säästää lapselle pesämunaa 😊

    VastaaPoista