Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

tiistaina, marraskuuta 25, 2014

iShares Barclays Emerging Market Local Govt Bond ETF

Kuten sijoitussuunnitelmasta kirjoittaessani lupasin, avaan nyt hieman tarkemmin sitä miksi olen päätynyt otsikonmukaiseen rahastoon sijoittamaan.

iShares Barclays Emerging Market Local Govt Bond (rahaston tikkeri on IUSP Xetran kautta, jota Nordnet käyttää, kun Lontoossa sama rahasto tunnetaan tikkerillä SEML) on ETF, joka sijoittaa varat kehittyvien maiden paikallisvaluutassa noteraattuihin lainapapereihin. Kyseessä on keskipitkän maturiteetin rahasto. Kulusuhde (TER) on 0.5%. Rahasto maksaa osinkoa puolivuosittain (tammikuussa ja heinäkuussa). Suurimmat sijoitukset ovat tällä hetkellä Brasilian, Thaimaan, Venäjän ja Etelä-Afrikan joukkolainoihin. Vuosittainen osinkotuotto on ollut viimeisen 12 kk aikana ollut hieman yli 5%

Miksi sitten olen tähän päätynyt sijoittamaan? Länsimaiden pitkistä koroita ei tällä hetkellä tuottoa ole juuri saatavissa. Kehittyvillä sitä voi edelleen saada, vaikka todennäköisesti korkojen noustessa rahaston arvo hiljakseltaan jonkin verran laskee. Tarkoitukseni on ostaa kiinteällä kuukausisäästösummalla tasavälein rahastoa, joka maksaa tuottonsa ulos. Tähän on pari syytä: Rahaston tuotto ei ilmeisesti juuri korreloi osakemarkkinoiden kanssa, joten siitä lienee saatavissa rahavirtaa silloin kun osakkeet tuottavat huonommin (Toisena vaihtoehtona olleet high yield -yrityslainat korreloivat selvästi suoremmin osakkeisiin). Lisäksi aion sijoittaa rahaston tuotot jonnekin muualle kuin rahastoon itseensä, sillä aion hankkia rahasto vain tietyn määrän ja pitää sen jälkeen osuuden muuttumattomana yhtenä varakassan muotona. Tämä ei tietysti ole optimaalisen verotehokasta, mutta en löytänyt Nordnetin kuluttomasta kuukausisäästöohjelmasta keskipitkiin kehittyvien maiden lainapapereihin sijoittavaa rahastoa, joka sijoittaisi tuotot uudelleen.

Rahaston valintaan vaikutti myös se, että aloittaessani sijoitukset euro oli mielestäni melko vahva ja tällöin ajattelin paikallisvaluutassa hankittavien bondien olevan hyvä ajatus. Tällä hetkellä tilanne ei ole enää yhtä selkeä.

Rahaston koko salkustani on tällä hetkellä noin 2,5% ja aion kasvattaa sen ehkä noin kolmeen prosenttiin hieman riippuen siitä miten korot käyttäytyvät eli miten houkutelevilta vaihtoehtoiset korkosijoituskohteet vaikuttavat.

Aloita rahastosäästäminen ilman turhia kuluja

2 kommenttia:

  1. Hieno löytö, tuolla luulisi olevan heikko korrelaatio osakkeisiin.

    Viimeisen vuoden tuotto aika kehno, mutta ensinnäkin näytti sijoittavan muuten aika paljon Venäjälle (noin 7,5 % sijoituksista), joten luulisi ruplan romahduksen näkyvän miinuksena tuotoissa.

    Toisaalta noteraataan USDeina, joka on voimistunut viime aikoina, varmaan suhteessa kehittyviin valuuttoihinkin. Tilannehan on sinulle eri, sillä rahaston arvon euroina on noussut.

    Pitänee ottaa itsekin harkintaan, vielä kun löytäisi sellaisen joka sijoittaa voitot uudelleen. Ihan hyvä olla tasaista kassavirtaa tuottava vararahasto, jonka voi silti laittaa kokonaan lihoiksi kun veri virtaa kaduilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Noin minäkin olen tilanteen nähnyt. Hienoa saada kommentteja ja sehän onkin yksi tärkeä syy koko blogin pitämiselle.

      Poista