Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Inderes aloitti Restamaxin seurannan

Kirjoitin Restamaxista hieman reilu viikko sitten. Nordnetin asiakkaana saan Inderesin aamukatsaukset luettavakseni ja tämän päiväistä katsausta silmäillessäni huomasin analyysitalon aloittaneen Restamaxin seurannan. Avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin

Inderes näkee Restamaxin arvostuksen houkuttelevan alhaiseksi ja toteaa ettei nykyinen tulostaso heijastele yhtiön täyttä potentiaalia. Ensi vuoden P/E-luvuksi Inderes ennustaa alle kymmentä ja EV/EBITDA-kertoimeksi noin 4,4. Omassa analyysissäni en lähtenyt vielä arvioimaan ensi vuoden tilannetta, mutta uskoisin Inderesin ennusteiden olevan hyvinkin realistisia, mikäli Restamaxin yritysostot ovat olleet onnistuneita. Ainakin oman käsitykseni mukaan Rengasravintolat sisälsi (pääosin) hyvällä paikalla sijaitsevia ja suosittuja paikkoja, joista esimerkiksi Saludissa olen itsekin aterioinut (ja paikan hyväksi todennut). Voi tietysti olla etten pysty omakohtaisten kokemuksieni perusteella kauppoja täysin objektiivisesti arvioimaan.

Restamaxin osake vaikuttaisi olevan tällä hetkellä houkuttelevasti hinnoiteltu. Listautumishinnasta (4,6 €) on tultu alas jo lähes euro (tällä hetkellä kurssi on 3,70 €), vaikka yhtiön liiketoiminta on kehittynyt suotuisaan suuntaan ja sillä on mielestäni edelleen mahdollisuus saavuttaa (muistaakseni listautumisannissakin kerrottu) tavoite saavuttaa 100 miljoonan euron liikevaihto vuoden 2015 loppuun mennessä. Inderes ennustaa yhtiön saattavan olla mahdollista saavuttaa hyvässä markkinatilanteessa jopa 10% liikevoittomarginaalin. Nykyisellä liikevaihdolla tämä tarkoittaisi 0,5 € osakekohtaista tulosta.

Inderes antaa Restamaxille ostosuosituksen. Ainakaan tänään tämä ei vielä ole näkynyt yhtiön kurssissa. Saa nähdä miten käy jatkossa. Kauppalehden keskustelupalstan perusteella yhtiö on haukuttu melko lailla maanrakoon. Toiveeni olisi, että yhtiön liiketoiminta kehittyisi jatkossakin suotuisasti, mutta ettei arvostus ainakaan aivan vielä karkaisi kovin korkeaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti