Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, syyskuuta 02, 2022

Osto Fleming Properties ja Modulightin synkeä osavuosikatsaus

 Lueskelinpa tänään taas huvikseni varsin viihdyttäviä Aki Pyysingin juttuja törmäsin samalla yhtiöön nimeltä Fleming Properties. Kysessä on Tukholmaan listattu suomalainen yhtiö, joka omistaa S-ryhmän pääkontorirakennuksen. Ei välttämättä kauhean kiihoittava toimiala. Tekstissään Aki kuitenkin pohtii, että "inflaatiosuojaksi nettotuottovuokrasijoitukset ovat soiva peli". Mikäs siinä. Cibusta salkusta jo löytyykin sekä myös yhtä jenkkki-REIT:ä.

Liittyyhän tuohon Flemingiin riskejäkin. Lainat ovat katkolla jo vuonna 2024 ja nykyisellä 1,45% korolla tuskin jatkoa enää tulee. Velkaa on, joten tulos tulleet selvästi laskemaan. Tosin jonkinlaista indeksikorotusta vuokriinkin lienee luvassa. Sopimukset ovat katkolla ilmeisesti vasta 2029. Ajattelin nyt huvikseni pienen siivun ottaa hintaan 88 kruunua. Hinta on siis tällä hetkellä noin 85% NAV:sta (voi olla, että hätäisesti laskin tämän muutaman prosentin pieleenkin). Jatkossa tähän voi tosin kohdistua laskupaineita.

Modulightin Q2 olikin sitten jostain hyvin syvältä. Liikevaihto laski 80% vuoden takaisesta, tulos painui reilusti miinukselle, Myyntisaatavia kirjattiin alas puolella miljoonalla. Melkoista pelleilyä. Onneksi ei ole tullut hankittua annista saatujen lisäksi uusia osakkeita... Ainoa hyvä puoli tässä on, että saapa verotukseen vähennettäviä myyntitappioita tarvittaessa. 

1 kommentti:

  1. Aki Pyysing kirjoittaa joka päivä jotain. Asiaakin löytyisi jos kirjoittaisi vähemmän ja harvemmin.

    VastaaPoista