Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

tiistaina, elokuuta 15, 2017

Kokemuksiani toiminimen perustamisesta osa 3

Melkoinen tovi on taas ehtinyt edellisestä blogimerkinnästä vierähtää. Väliin on mahtunut kesäloma ja muutto. Sivutoiminen yrittäjyys ja kolme alle kouluikäistä lasta ovat myös pitäneet kiireisinä.

Osakerintamalla on ollut melko hiljaista. Lisäostoksia en ole tehnyt ja pakollisesta menoista yli jäävä raha menee tällä hetkellä hyvin pitkälti lainojen lyhentämiseen. Nykyisellä korkotasolla järkevintä voisi olla edelleen sijoittaa varat esim. hyvää osinkoa maksaviin osakkeisiin, mutta nukun yöni paremmin, mikäli saan velan määrää hieman pienennettyä. Joku päivä korot nimittäin tulevat taas nousemaan.

Sivutoiminen yrittäjyys toiminimen kautta on osoittautunut minulle sopivaksi hommaksi. Töitä on riittänyt ja niitä on voinut tehdä oman aikataulun mukaan. Heinäkuussa työskentelin hieman tavallista vähemmän, jotta aikaa jäi myös lomailuun.

Yrittäjyydessä kirjanpidon jälkeen seuraava haaste oli eläkevakuutus. Työeläke.fi kertoo aiheesta seuraavaa: "Yrittäjänä huolehdit pakollisesta eläketurvastasi itse. Eläkemaksut ja tulevan eläkkeesi määrä riippuvat YEL-työtulosta. YEL-eläkevakuutus turvaa toimeentulosi, jos yrittäjätoiminta päättyy työkyvyttömyyden tai ikääntymisen vuoksi. Omaisilla on perhe-eläketurva yrittäjän kuoleman jälkeen." Koska olen myös työsuhteessa, ja minulla on myös jonkin verran säästöjä sekä sijoituksia, en vielä tämän kuvauksen perusteella olisi halunnut koko eläkevakuutusta ottaa.

"Vahvistetun työtulon mukaan lasketaan sairausvakuutuksen päivärahat ja va­paa­eh­toi­sen työ­ta­pa­tur­ma­va­kuu­tuk­sesi kor­vauk­set. Lisäksi työtulo vaikuttaa työttömyysturvaan ja toimeentuloon vanhempainvapailla." Tämä olikin minulle sitten jo tärkeämpi seikka. Nykyisessä päivätyössäni tienaan vähemmän, kuin aiemmassa, joten mahdollisen pidemmän sairauden sattuessa eläkevakuutus takaa suuremman päivärahan.

Toisaalta pohdinta siitä, ottaako vakuutusta vai ei on melko turha, koska kyseessä on lakisääteinen asia: "Yrittäjänä sinun on otettava itsellesi eläkevakuutus kuuden kuukauden kuluessa yritystoiminnan alkamisesta." Myös sivutoiminen yrittäjä tarvitsee vakuutuksen, mikäli seuraavat kriteerit täyttyvät: "olet 18–69-vuotias, teet työtä yrityksessä, yrittäjätoimintasi on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta 18 ikävuoden täyttämisen jälkeen, arvioitu työtulosi on vähintään 7 645,25 euroa vuodessa (vuonna 2017)."

Työtulo tuottikin sitten seuraavat harmaat hiukset. "YEL-työtulo vahvistetaan työeläkeyhtiössäsi, kun otat vakuutuksen. Työtulon täytyy vastata työpanostasi sekä yrittäjätoiminnan laatua ja laajuutta. Hyvä nyrkkisääntö on, että työtulon tulisi vastata palkkaa, jonka maksaisit samaa työtä tekemään palkkaamallesi ulkopuoliselle." Käytännössä sivutoimista ja satunnaista työtä tehdessä työeläkeyhtiö ei kai voi juuri muuta, kuin hyväksyä ilmoitetun työtulon, ellei se nyt ole jotain aivan utopistiselta kuulostavaa.

Myönnän arvioineeni työtuloni ehkä aavistuksen alakanttiin. Toisaalta myös verottajalle ennakkoveroja ilmoittaessani tein saman virheen, jonka seurauksena joudun nyt loppuvuonna maksamaan hieman isompaa kertaerää. Joku voisi tietysti kysyä, miksen maksa vasta tammikuussa koko vuoden veroja sitten, kun tulot ovat tiedossa ja pistä rahoja sillä välin Bank of Norwegianin säästötilille huimaa 1,75% korkoa keräämään. Syynä on pääosin se, että jälleen kerran nukun yöni paremmin, kun tiedän että verot on varmasti maksettu ajallaan. Eivätkä tuloni kuitenkaan niin valtaisat ole, että kyse olisi kuin jostain kympeistä tai korkeintaan satasesta. Tämä asenne saattaa tosin pitkällä aikavälillä estää rikastumiseni, mutta jokainen tyylillään vai miten se menikään.

Työeläke.fi kertoo eläkevakuutuksesta vielä seuraavaa: "Järjestä eläkevakuutus haluamastasi työeläkeyhtiöstä tai eläkekassasta, jos alallasi toimii sellainen." Mikä sitten mahtaa olla haluamani eläkeyhtiö? Asiaa ei todellakaan ollut aiemmin tullut pohdittua ja pikaisen googletuksen perusteella vaikutti, ettei asialla ole juurikaan edes merkitystä (korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä). Yrittäjien eläkkeitä ei rahastoida, vaan maksut menevät suoraan jo otetujen eläkkeiden kattamiseen. Näin ollen päädyin yhtiöön, jonka asiakaspalvelu vaikutti toimivimmalta.

Jälleen yksi haaste yrittäjyyden tiellä vaikutti voitetulta.

1 kommentti:

  1. Tuo on kyllä hyvä että jos sivutoimisena yrittäjänä toimii, niin saa myös itse miettiä minkä verran töitä tekee. Ja tosiaan jää aikaa lomailuunkin ehkä, jos niin mielii. Itse olen myös tuota kevytyrittäjyyttä miettinyt.

    VastaaPoista