Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, huhtikuuta 27, 2017

Kevään merkkejä

Vaikka kevät tuntuukin olevan tänä vuonna selvästi myöhässä, niin kyllä se sieltä kuitenkin tulee. Yksi varma merkki ovat suomalaisten yhtiöiden osingot. Olen saanut nautiskella keväisistä osingoista vuodesta 2014 saakka. Osinkosumma näyttää kasvaneen noista ajoista mukavasti: ensimmäisenä vuonna osinkoja tuli vähän päälle 700 eurolla, seuraavana vuonna tonnilla, sitten puolellatoista ja tänä vuonna noin parilla tonnilla. Verot niistä toki menee.

Strategiaani ei erityisesti kuulu metsästää suurta osinkotuottoa ja mieluummin näenkin yhtiön käyttävän voittonsa kannattaviin investointeihin. Omia osakkeitakin saa ostaa, jos sillä luodaan omistaja-arvoa (vink, vink Technopolis). Mutta kyllähän jatkuvasti kasvava osinkopotti saa silti huomaamaan, miten sijoittaminen on kannattanut. Koska minulla ei ole mitään erityisempää hinkua eläköityä aikoihin, niin olen ajatellut että jonain vuonna voisin ehkä käyttää ainakin osan osingoista myös johonkin kivaan, kuten vaikkapa perheen lomareissuun. Tänä vuonna ei tilanne kuitenkaan ole sellainen, että reissuun pystyisi lähteä.

Blogin päivitysvauhti on taas viime aikoina pysynyt maltillisena. Syynä on ollut sekä ajan, että sopivien kirjoitusaiheiden puute. Olen ehtinyt seurailemaan osakkeita vain harvakseltaan, ja kun tähän keväälle sattui vielä iloinen perhetapahtumakin, niin aivan lähiaikoina tilanne tulee tuskin muuttumaan. Restamaxin yhtiökokouskin jäi tänä keväänä väliin, joten siitäkään ei ole raportoitavaa. Salkku saa jatkaa hiljalleen kasvuaan, mutta viime aikoina olen jättänyt enemmän puskuria käyttötilille. En siksi, että uskoisin osaavani ennustaa markkinoita, mutta mitään täysin idioottivarmaa ostokohdetta ei ole tullut eteen, vaikka Seligsonin vuosineljännesraportin myötä olenkin jossain vaiheessa suunnitellut perehtyväni E.ONista pilkottuun Uniperiin. Tällä hetkellä en kuitenkaan viitsi, sillä ylimääräistä sijoitettavaa ei nyt oikein ole. Osingot menevät Nordnetin luoton vähentämiseen, josta olisi tarkoitus luopua lähiaikoina kokonaan, vaikka korko varsin matala onkin. Jotenkin minulla kuitenkin on sellainen tunne, että nyt voi olla hyvä aika vähentää riskejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti