Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2017

Kokemuksiani toiminimen perustamisesta: kirjanpito

Välttämättömien alkumuodollisuuksien (ilmoituksen Patentti- ja rekisterihallitukselle sekä valvontaviranomaiselle) jälkeen edessä oli seuraava ongelma: kirjanpito.

Lakiteksti ja verohallinnon ohjeistus harvoin on kovinkaan selkeää, eikä kirjanpidon sääntely valitettavasti juuri muodosta poikkeusta. Verohallinto kertoo asiasta seuraavaa: "Liikkeen- ja ammatinharjoittajien on pidettävä elinkeinotoiminnastaan kirjanpitoa." Tämä selvä.

"Liikkeen- tai ammatinharjoittaja merkitsee kirjanpitoon vain ne tapahtumat, jotka liittyvät hänen elinkeinotoimintaansa. Yksi kirjanpidon tehtävistä onkin pitää erillään liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminta ja yksityistalous." Tässä kiteytyy mielestäni myös toiminimen ja osakeyhtiön ero. Toiminimi ei sinälllään ole esim. verottajan näkökulmasta erillinen taho yrittäjästä ja yrittäjän pitää maksaa verot sitten vaikka omasta pussista, jos yrityksen varoja olisi tullut nostettua liikaa omaan käyttöön. Periaatteessa yritykselle ei tarvitse ymmärtääkseni edes perustaa omaa tiliä, mutta käytännössä se taitaa olla hyvinkin suotavaa.

"Normaalisti kirjanpitovelvollisen on pidettävä kahdenkertaista, suoriteperusteista kirjanpitoa." Kaksinkertainen kirjanpito on sen verran työlästä, että käytännössä se yleensä kai suositellaan jätettäväksi kirjanpitäjän hoidettavaksi. Laissa on kuitenkin poikkeus: "...liikkeen- ja ammatinharjoittajalla on mahdollisuus pitää niin sanottua yhdenkertaista kirjanpitoa, jos laissa määritellyt edellytykset täyttyvät. Tilikauden on silloin oltava kalenterivuosi."

Yhdenkertainen kirjanpito ei kuitenkaan välttämättä ole aivan niin helppoa kuin nimi antaisi ymmärtää: "Kirjanpitoon merkitään liiketapahtumina saadut tulot sekä maksetut menot, korot ja verot. Myös tavaroiden ja palvelujen oma käyttö on merkittävä liiketapahtumina kirjanpitoon. Yhdenkertaiseen kirjanpitoon perustuvassa verotuksessa tilitapahtumat jaksotetaan maksuperusteisesti."Nähdäkseni yksi kirjanpidon helppouteen vaikuttava seikka on se, kuinka paljon näitä liiketapahtumia tulee. Se taas riippuu esim. toimialasta ja liikevaihdosta. Omalla kohdallani tuloja tulee muutaman kerran kuussa, eikä menojakaan kovin paljoa ole. Toimiala ei myöskään käytännössä sido pääomaa, joten lainaakaan ei ole.

Kirjanpitomahdollisuuksiin tutustuessani törmäsin myös Zervant-nimiseen yritykseen, joka tarjoaa ohjelmistoa kirjanpitoon sekä myös laskutusohjelmistoa. Kuten jo aiemmin mainitsin niin omalla kohdallani tilitapahtumia syntyy sen verran harvoin, että olen toistaiseksi pärjäillyt taulukkolaskentaohjelmalla, mutta ennemmän laskutuksia hoitavalle itse oman kirjanpitonsa hoitavalle yrittäjälle tällainen ohjelmisto saattaa säästää aikaa ja hermoja (joita voi sitten käyttää tuottavaan toimintaan). Zervantin yhdenkertaisen kirjanpidon pohja auttoi kuitenkin minuakin alkuun.

Erilaisia kuitteja pääsee myös keräilemään: "Kirjanpidon tapahtumista on oltava kuitti tai muu tosite. Tositteiden tulee olla päivättyjä ja numeroituja." Näitä täytyy myös säilyttää 10 vuotta. Viimeisimmistä verohallinnon listaamasta haasteestakin (kalenterivuotta tilikautenaan käyttävä) ammatinharjoittaja saattaa päästä kuin koira veräjästä: "Liikkeen- tai ammatinharjoittajan ei yleensä tarvitse laatia tilinpäätöstä. Tilinpäätös tulee kuitenkin laatia, jos tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta tai kahdella perättäisellä tilikaudella ylittyy kaksi seuraavista rajoista:
  1. taseen loppusumma 350 000 euroa
  2. liikevaihto 700 000 euroa
  3. tilikauden aikana palveluksessa keskimäärin 10 henkilöä."
Näitä asioita pohdiskeltuani päädyn tarttumaan haasteeseen ja alkamaan pyörittää yhdenkertaista kirjanpitoa omatoimisesti. Eteen tuli kuitenkin vielä muitakin haasteita. Niistä lisää myöhemmin.

10 kommenttia:

  1. käytännösssä verottaja haluaa omansa ja jotta verottaja voi omansa kerätä, niin veroilmoitus pitää rustata. Veroilmoituksessa on ikävä kohta, tilikauden voitto/tappio jonka piirustamiseksi tilinpäätös pitää rustata.

    Vaikka verottaja tuota ei haluaisi, niin itseäni ainakin kiinnostaa hieman miten hommat on mennyt. Tähän tilinpäätös, tai ehkä vielä paremmin verottajan määrämuotoinen, joka vuosi samanlainen kaavake on helpoin tapa seurata toimintaa.

    Maajussi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että olen tässä väärässä, mutta minusta tilinpäätös on huomattavasti monimutkaisempi asia kuin tilikauden voitto/tappio. Tuohan selviää käsittääkseni tuloslaskelmasta, joka siis on ymmärtääkseni tilinpäätöksen osa.

      Ja toki minuakin kiinnostaa miten on mennyt, mutta mielestäni sen selvittämiseen vaadittavat keinot riippuvat mm. siitä kuinka pääomavaltainen toimiala on kyseessä. Esim. asiantuntijaosaamiseen myymisessä yhden miehen (tai naisen) yrityksessä siihen ei käsittääkseni tarvita juuri yhteen- ja vähennyslaskutaitoa kummoisempia kykyjä (ehkä kertolaskua myös). Sitten taas jos on koneiden hankinnasta velkaa, varastossa valmiita tuotteita ja raaka-aineita jne niin homma on monimutkaisempi.

      Poista
  2. Onkohan yritystä mahdollista pitää kokonaan paperittomana? Kuitit pitää säilyttää, mutta missä muodossa? Riittääkö sähköinen kopio? Periaatteessa kuititkin voisi tarjota asiakkaille sähköisinä, jolloin paperikopioita ei edes pääse syntymään. Itse en haluaisi omaan yritykseeni ensimmäistäkään mappia. Skannerin voisin ostaa - ja silppurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaa tietoa en tähän osaa sanoa, mutta kuvittelisin että verottajaa ei kiinnosta missä muodossa tositteet säilyttää, kunhan ne tarvittaessa on esittää.

      Poista
  3. Kolminkertainen laskutus, kaksinkertainen kirjanpito ja yksinkertainen tilintarkastaja, näillä pärjää, vai miten se meni?

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni yrittäjän ei kannata ruveta tekemään itse kirjanpitoa tai muuta vastaavaa. Kuitit talteen ja tilitoimistoon, koska kustannukset ei ole järin suuria ja saatu hyöty merkittävä. Yrittäjän kannattaa keskittyä oleelliseen - eli yrityksen liikevaihdon ansaitsemiseen.

    Voin kertoa kokemuksesta, että "tein - itse ja säästin" ei tuota mukavia tuntemuksia, kun verotoimistosta pyydetään selvitystä / tehdään veroselvitys (muista, että vaikka et olisi tehnyt mitään väärää, niin suurimmilta verottaja pyytää tietoja myös suurimmilta asiakkailtasi ja sillä voi olla merkittävä imago haitta).

    VastaaPoista
  5. Kiva lukea sinun kokemuksestasi yrityksen perustamisesta. Kummityttöni on Seinäjoella yritystä perustamassa ja hän myös kirosi tuota Verohallinnon sivujen epäselvyyttä asioissa. Taloushallinnon hän on halunnut ulkoistaa kirjanpitäjälle joten tilitoimiston hän taisi jo viime viikolla löytää. Nyt on vain hoidettava muut asiat yrityksen perustamiseen liittyen. Starttirahaa hän myös luultavasti yrittää hakea mutta tietenkin liiketoimintasuunnitelma olisi tehtävä huolella ennen tätä. Tehtävää vielä siis riittää ennen kuin hän pääsee palveluita tarjoamaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kirjoituksesta. Minä olen suunnitellut yrityksen perustamista tänne Rovaniemelle, ja olenkin nyt yrittänyt ottaa selvää kirjanpidosta. Uskon, että itselleni ulkoistaminen on tosiaankin se toimivin vaihtoehto. Tottakai asiaa täytyy vielä tutkiskella. Hyvä tietää että tositteita tulee säilyttää 10 vuotta.

    VastaaPoista
  7. Todella mukavaa, että jaoit asiaa tästä. Kirjanpito, tilitykset ja muut asiat ovat sellaisia jotka ovat minulle haastavia. En koskaan ole ollut kovin hyvä numeroiden kanssa. Minun tutullani on sama ongelma. Hänellä on nyt esimerkiksi tilitoimisto etsinnässä, sillä hän juuri perusti oman yrityksen. https://www.yrityssilta.fi/

    VastaaPoista
  8. Kiitos postauksesta. Kirjanpito varmasti on haastava alue. Kuitenkin tärkeää nuo asiat hoitaa kun yritys perustetaan. Tyttäremme myös nyt aloittaa uutta omaa yritystään. Luotettava tilitoimisto on vielä hakusessa.

    VastaaPoista