Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, marraskuuta 12, 2015

Q3-tuloksia: Restamax ja Atrion sekä BMW, INBK, Praxair

Restamax raportoi tuloksensa viime viikon perjantaina. Yhtiö tarkisti hieman liikevaihtoennustettaan ylöspäin eli kuluvana vuonna ylletään 110 miljoonan liikevaihtoon 100 miljoonan sijaan. Q3 oli muutoinkin yllättävänkin vahva ja liikevoitto parani vertailukaudesta 13,8%. Myös henkilöstövuokrauksen kasvu oli erittäin ilahduttavaa, vaikka se edelleen hyvin pienen osan tuloksesta muodostaakin.

Atrion raportoi liikevaihdon ja tuloksen kasvaneen jonkin verran vertailukauteen nähden. Yhtiön osakkeiden määrä on laskenut omien ostojen myötä vuodessa 1,966 miljoonasta 1,860 miljoonaan ja tätä myöten EPS parani mukavasti 3,91 dollarista 4,19 dollariin. Yhtiö ennustaa kasvun olevan lähitulevaisuudessa melko hidasta johtuen mm. vahvasta dollarista ja maailmantalouden heikosta tilanteesta sekä esimerkiksi oftalmologiatuotteiden myynnin hidastumisesta. Kuluvan vuoden ennusteelle Atrionin P/E on noin 25, mikä on hitaasti kasvavalle firmalle melko korkea. En nyt kuitenkaan ole toistaiseksi myymässäkään, sillä pidän yhtiön johtoa pätevänä (mm. se etteivät ole lähteneet väkisellä yrityskaupoille arvostustasojen ollessa korkeat ja että ovat jakaneet voittoja omistajille myös omien osakkeiden ostoilla).

BMW on jäänyt ainakin itselläni hieman paitsioon viime aikoina. Olen myös miettinyt sitä, kannattaako tällaisella pääomaan runsaasti sitovalla ja erittäin kilpaillulla alalla toimivaa yhtiötä edes omistaa (etenkin kun yhtiön kotimaa perii vielä osingoista ylimääräisiä verojakin). Olen kuitenkin toistaiseksi päätynyt omistamiseen johtuen siitä, että näkisin Bemarilla olevan ainakin jonkinlaista kilpailuetua ja lisäksi yhtiön lyhyen ajan näkymät vaikuttavat mielestäni aika positiivisilta huolimatta toisen saksalaisen autotalon päästöskandaaleista. Q3:lla liikevaihto kasvoi 14% ja EBIT maltillisemmin 4,3%.

First Internet Bancorp jatkoi kasvu-uralla, mutta edelliseen neljännekseen verrattuna EPS:n kasvu oli melko hidasta: 2,0%. Sijoittajaesitykestä käy ilmi, että kasvu näyttäisi olevan nyt hieman tasaantumassa. Lainojen laatu näyttäisi olevan varsin hyvällä tolalla, mutta vakavaraisuus näyttäisi olevan laskussa:


Jossain välissä tarvittaneen taas osakeantia, mikäli kasvuvauhti aiotaan pitää samana. Näyttääkin nyt jälkikäteen siltä, että onnistuin ajoittamaan myyntini melko hyvin elokuun alkuun, sillä silloin INBK:n osakkeesta maksettiin hieman yli 37 dollaria kappaleelta. Nykyisin hinta on laskenut alle kolmeenkymppiin. INBK:ta toki löytyy salkustani edelleenkin ja edessä häämöttävä korkojen nousu ei pitäisi pankille ainakaan hirvittävän negatiivinen asia olla (mutta ymmärtääkseni se ei välttämättä ainakaan alkuun ole kuitenkaan erityisen positiivinenkaan seikka).

Praxair raportoi haastavasta neljänneksestä. Liikevaihto ja tulos laskivat, mutta suurin selitys taisi löytyä kuitekin valuuttakursseista. Suurempi kuva on mielestäni kuitenkin edelleen ennallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti