Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, heinäkuuta 24, 2015

Lyhyt katsaus salkkuyhtiöiden Q2-tuloksiin osa 1

Tuloskausi alkoi ja salkkuyhtiöistäni tuloksensa ovat kertoneet ainakin IBM, First Internet Bancorp, Kone, Fortum, Munksjö ja Alma media.

Aloitetaan jenkkilästä. IBM:n tulos oli melko odotettu. Liikevaihto supistui, mutta kasvuakin nähtiin osassa liiketoimintasegmenttejä. Osittain heikkous johtui vahvistuneesta dollarista. Big picture on nähdäkseni ennallaan.

First Internet Bancorp jatkoi positiivista virettään ja Q2:n EPS oli peräti 0,1 $ kovempi kuin ennusteet (0,4 vs. 0,5). Osake onkin ollut tänään ollut melkoisessa 7-13% nousussa. Pitkä odotus taidetaankin viimein palkita ja osake onkin tällä hetkellä salkkuni firmoista toiseksi (tai kolmanneksi, tilanne hieman vaihtelee kurssin heiluessa) eniten plussalla (samalla osuus salkustani on noussut melkoisesti ja on jo noin 9% ja samalla euromääräisesti mitattuna salkkuni suurin sijoitus, vielä ei kuitenkaan ole mielestäni aika lähteä keventämään yhtiön painoa).

Kone jatkoi vahvaa suoriutumista. Olin ehkä toivonut lievää pettymystä, jotta olisin päässyt tankkaamaan lisää, mutta siihen ei nyt tullut mahdollisuutta. Yhtiön osuus salkustani on vaivaiset 1,4%, mutta lisäilen osakkeita toivon mukaan jossain sopivassa välissä.

Fortumin raportti ei sijoittajia miellyttänyt. Sähkön hinnat ovat alhaalla ja Fennovoimasopimuskin epäselvässä tilassa. Toisaalta kassassa on rahaa ja jos venäläinen vesivoima jää saamatta niin aina voi keksiä jotain muuta tilalle. Lisäilin pienen siivun kun kurssi laski.

Munksjö ei ole päässyt ainakaan toistaiseksi tavoittelemaansa kannattavuustasoon. Syyksi esitetään kalliita raaka-aineita. Loppuvuodesta pitäisi helpottaa kun tuotteiden hinnankorotuksista saadaan hyötyä. Yhtiö olikin tarkoitettu salkkuuni lähinnä tilapäiseksi vierailijaksi, kun sain sitä mielestäni houkuttelevaan hintaan hankittua. Plussalla olen edelleen, mutta olisi kannattanut myydä kurssin ollessa päälle 12 €, sillä silloin hintaan oli leivottu mukaan nykyistä parempi kannattavuus (jonka saavuttaminen on mielestäni hieman epäselvää). Odotellaan nyt kuitenkin vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Alma media antoi kesäkuussa tulosvaroituksen, mutta Q2-raportti ei etenkään kuluvan vuoden näkymien suhteen antanut riemunkiljahduksiin aihetta ("Alma Media arvioi vuoden 2015 liikevaihdon laskevan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä pysyvän samalla tasolla tai laskevan vuoden 2014 tasosta."). Viime aikoina olen kuitenkin ollut aistivinani, että Alman strategia tuntuisi kantavan paremmin hedelmää kuin esimerkiksi Sanoman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti