Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, elokuuta 06, 2015

Fortum mukaan Fennovoimaan, vesivoima jäi ainakin toistaiseksi saamatta

Olet vahvoilla he sanoivat. Sinulla on valttikortit käsissäsi. Voit joko lähteä mukaan viidellätoista prosentilla Fennovoimaan ja saada Luoteis-Venäjän vesivoimalat halvalla, tai sitten jättäytyä hankkeen ulkopuolelle ja hakea erikseen lupaa omalle ydinvoimalalle myöhemmin. Joku taisi tosin sipistä jotain kiinalaisten kiinnostuksesta samaisia vesivoimaloita kohtaan ja Venäjän vesivoimaloiden pienomistajien suunnaltakin on jotain napinaa kuulunut liittyen voimaloiden lahjoittamiseen suomalaisille puoli-ilmaiseksi.

Ilmoitusta Fortumin osallistumista Fennovoimaan oli odotettu koko alkuviikko. Nyt kun uutinen on viimeinen niin sanotusti eetterissä (vaikka jo pitkään on tiedetty ettei avaruus mistään eetteristä oikeasti koostu) niin vähän antikliimaksilta tämä tuntuu. Eipä taida Phoebusta hoitava Anders Oldenburgkaan olla tähän tyytyväinen (hänen näkemyksiään neuvotteluiden potentiaalista löytyy Phoebus blogista). Mutta tässä nyt kuitenkin ollaan. Mitä Fortumille sitten jää käteen?  Yle kertoo seuraavaa:

 "Energiayhtiö Fortum on päättänyt osallistua 6,6 prosentin osuudella Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen." "Karttisen mukaan ydinvoiman rakentaminen Pyhäjoelle ei ollut Fortumin tavoitteena, koska yhtiöllä on Loviisassa jo kaksi ydinvoimayksikköä. Lisäksi Fortum omistaa osuudet Olkiluodon yksiköistä. Fortumin päätöksen myötä Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessa päästään kuitenkin eteenpäin valtioneuvoston asettaman aikataulun puitteissa. – Osallistumisemme myötä Fennovoima-hankkeessa voidaan hyödyntää Fortumin monipuolista ydinvoima-alan asiantuntemusta ja teknistä osaamista. Samalla Fortum saa jatkoa pitkäaikaiselle ja hyvälle yhteistyölle Rosatomin kanssa sekä voi kehittää edelleen myös omaa osaamistaan, Timo Karttinen toteaa."

Tämä voisi ehkä tulkita niinkin, ettei Fortumilla lopulta ollutkaan kaikkia valtteja hihassaan, sillä yhtiöllä on melko merkittivä investointejä Venäjällä ja sen vuoksi suhteet itään kannattanee pitää kunnossa. Lisäksi Fortumin suurin omistaja eli valtio saattanee olla jonkin verran vaikuttanut päätöksen syntyyn.

"Fortumin neuvottelut vesivoimajärjestelyistä Venäjällä ovat Fennovoima-päätöksestä huolimatta edelleen kesken. Fortum pyörsi näin aikaisemman päätöksensä, sillä yhtiö piti ennen vesivoimasopimusta Venäjällä ehtona Fennovoima-hankkeeseen osallistumiselle.
Suomalainen energiayhtiö on viime joulukuusta lähtien neuvotellut venäläisen alueellisen energiantuotantoyhtiö TGC-1:n kanssa. Fortumin mukaan neuvottelujen tilanne on yhä ennallaan eikä uudelleenjärjestelyyn ole tähän mennessä löydetty yhteisesti hyväksyttyä ratkaisua."

Vähän alkaa sellainen fiilis tästä tulla, ettei noissa neuvotteluissa taideta päästä sittenkään niin hyvään sopimukseen, kuin moni toivoi tai oletti. Toivia sopii, ettei tämä Greenpeacen ennustus syntyneestä sopimuksesta tule toteutumaan: "Ympäristöjärjestö Greenpeace pitää Fennovoiman ydinvoimalahankkeen edistämistä Venäjän valtio-omisteisen Rosatomin etujen ajamisena. Järjestön mielestä muut osapuolet eivät tule hyötymään hankkeesta, jota se pitää taloudellisesti täysin epävarmana." "Greenpeace ennakoi, että lisälasku päätyy suomalaisten omistajien maksettavaksi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti