Tekstit

Näytetään tunnisteella etuoikeutetut osakkeet merkityt tekstit.

Salkun säätöä: Myynti GS-A ja Stockmann ja tilalle jenkkiosakkeita

Maanantaina kerroin harkitsevani Goldman Sachsin etuoikeutettujen A-osakkeiden myymistä. Päädyin nyt myymään osakkeet. Samalla hankkiuduin eroon lopuista Stockmannin osakkeista, joiden ostaminen oli alunperinkin virhe. Takkiin tuli noin 40% puolentoista vuoden omistuksesta. Arvioin väärin sekä yhtiön laadun, että liiketoimintaympäristön. Mielestäni yhtiön alamäki ei selity pelkällä heikolla taloustilanteella, vaan Stockmann on ollut kykenemätön uudistamaan liiketoimintakonseptiaan. Lisäksi ainakin vaateketjujen laajentumiset on tehty huonosti ja sille tielle en näe loppua lähitulevaisuudessa. Voi olla, että ajoitin myyntinikin huonosti, mutta toisaalta katsoin järkevämmäksi kuitata muualta saatuja myyntivoittoja Stockmannin tappiolla ja siirtää jäljellä olevan pääoman muualle. Stockmannin tapauksessa laiva näyttää kääntyvän tuskallisen hitaasti. Ja omistanhan minä pienen siivun Stockmannin edelleen Phoebuksen kautta. Jotta myynneissä olisi järkeä, pitää tilalle tietysti keksiä jotai...

Uusi salkkuyhtiö: Bayerische Motoren Werke (BMW)

Kuva
Eilen kerroin aikovani tutustua yhtiöön tarkemmin ja mahdollisesti hankkia osakkeita. Lopulta tämäkin ostopäätös syntyi melko nopeasti. Kuten jo eilen kirjoitin, on BMW ollut autovalmistajakilpailijoitaan aavistuksen kannattavampi viime vuosina. Ero tosin hieman tasottuu kun moottoripyörät ja erityisesti rahoitus jätetään tarkastelun ulkopuolelle, sillä henkilöautojen liikevoittoprosentti on yhtiön tammikuussa julkaiseman sijoittajaesityksen mukaan ollut viime vuosina noin 8-11%. Viime vuonna BMW kasvatti Henkilöauto-segmentin liikevaihtoa erityisesti Manner-Kiinassa, jossa kasvua vuoden takaisesta oli peräti 16,7%. Kiina edustaa tällä hetkellä 22%:a henkilöautojen kokonaisliikevaihdosta. Positiivista kuitenkin on, että liikevaihto kasvoi myös muualla ja kokonaiskasvuprosentti oli viime vuonna 7,9. Suurin markkina-alue on Eurooppa 43%:lla, USA tulee vielä toistaiseksi toisena 23%:lla ja Asia (Kiina poislukien) sekä muu maailmaa vastaa 12% liikevaihdosta. BMW keskittyy v...

Etuoikeutetut osakkeet osa 3: Goldman Sachs Floating Rate Non-Cumulative Series A Preferred Stock (GS-A)

Goldman Sachista (tästä eteenpäin GS) en löytänyt tähän hätään suomenkielistä artikkelia esittelemään yhtiötä pääpiirteissään, mutta Seeking Alpha on niitä pullollaan. Esimerkiksi tässä käydään läpi myös yhtiön liiketoimintaa nykyisen arvostuksen lisäksi. GS:n etuoikeutettuun osakkeeseen sijoittaminen ei ehkä ole maailman omaperäisin teko: Warren Buffett hankki yhtiön etuoikeutettuja osakeita finanssikriisin aikaan saaden niillä peräti 10% osinkotuoton ja sen lisäksi vielä oikeuden hankkia osakkeita myöhemmin edullisesti. Aivan yhtä hyvään tuottoon en usko yltäväni, mutta pidän silti A-sarjan etuoikeutettua osaketta houkuttelevana vaihtoehtona. Kaupankäynnin kohteena oleva GS-A vastaa 1/1000 osuutta A-sarjan etuoikeutetusta osakkeesta. GS-A:n arvo pankin kutsuessa osakesarjan pois markkinoilta on 25 $. Ostohintaani (18,70 $) nähden alennusta likvidointihintaan oli siis noin 25%. Tällä hetkellä alennus on noin 23,5%. Tämän tuoton sijoittaja saa itselleen, mikäli osakesarja vedetä...

Etuoikeutetut osakkeet osa 2: Wells Fargo Prefered L-serie sekä pari sanaa Restamaxista

Wells Fargo lienee suurimalle osalle sijoittajista tuttu ja siitä löytyy lyhyt esittely esimerksi Nordnet-blogista . Yhtiö normiosake noteerataan New Yorkin pörssissä tällä hetkellä 53,92 $ arvoiseksi. Finanssikriisin aikaan Wells Fargo osti Wachovian, jonka liikkeelle laskemat etuoikeutetut osakkeet siirtyivät W&F:lle. L-sarjan osake maksaa neljännevuosittain kiinteää osinkoa 18,75 $ ja sen hinta liikkeellelaskettaessa oli 1000 $. Vuodessa osinkoa maksetaan 75 usd. Se tekisi vuosituoksi 7,5%, mikäli osaketta saisi edelleen hankittua samaan hintaan. Tällä hetkellä se on selvästi kalliimpi. Wells Fargo Prefered L ei ole ns. kumuloituva eli osinko jää saamatta jos maksu jostain syystä jää välistä. Toisaalta W&F on maksanut osinkoa esim. finanssikriisinkin aikoihin. L-sarjan osakkeella ei ole maturiteettipäivää ja osake voidaan muuttaa normiosakkeeksi tietyin ehdoin, jotka vaikuttavat ainakin minusta hieman hankalasti ymmärrettäviltä. Tarkempaa tietoa löytyy täältä . Ymm...

Etuoikeutetut osakkeet osa 1

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, yksi tavoitteistani oli jakaa salkkuni sisältö lukijoille. Tällä hetkellä olen käsitellyt suurimaan osan niistä pörssiyhtiöistä, joiden osakkeita omistan (kahdesta en ole vielä saanut kirjoitettua). Lisäksi olen käsitellyt kaikki omistamani osake-ETF:t sekä osan aktiivisista ja passiivisista osakerahastoista. Korkorahastot, lasten salkuista löytyvät osake-ETF:t ja etuoikeutetut osakkeet ovat kuitenkin vielä käsittelemättä. Ajattelin kirjoittaa seuraavaksi muutaman sanan etuoikeutetuista osakkeista, joista käytän ajoittain synonyyminä myös englanninkielistä termiä preferred stock. Koska tarkoitukseni on välttää kaikenlaista tarpeetonta ylimääräistä työtä, linkitän tähän yhteyteen erinomaisen etuoikeutettuja osakkeita koskevan blogitekstin: http://www.osinkosijoittaja.com/2014/01/09/preferred-stock-etuoikeutetut-osakkeet/ Jos nyt olen oikein ymmärtänyt niin Suomessakin etuoikeitettuja osakkeita on aiemmin ollut esimerkiksi Yleiselekroniikalla, mut...

Vastuuvapauslauseke

Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä. Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille