Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

tiistaina, maaliskuuta 03, 2015

Buffetin opetuksia eli ajatuksia Berkshire Hathawayn kirjeestä osuudenomistajille

Yksi vuoden odotetuimpia tapahtumia sijoitusrintamalla lienee Berkshire Hathawayn kirje osuudenomistajille, jossa Warren Buffet jakaa viisauksiaan kanssasijoittajille. Kirjeet ovat täyttä asiaa ja mikä parasta Buffet on taitava ja innostava tarinankertoja. Luullakseni lukisin kirjeitä vaikken aikoisi enää koskaan tehdä yhtään sijoitusta. Valitettavasti väistämätön totuus on se, ettei kirjeitä liene enää kovinkaan montaa luvassa.

Buffetin tämänvuotistakin kirjettä on jo ehditty analysoida monessa paikassa. Esiin voi nostaa monenlaisia pointteja, mutta minulle jäi mieleen tällä kertaa parhaiten se, miten Buffet neuvoo välttämään velalla sijoittamista. Itse ymmärrän tämän nimenomaan sellaisella velalla sijoittamiseksi, jonka vakuutena käytetään osakeomistuksia. Vaikka suurinpana osana päivistä ei markkinoilla tai maailmassa muutoinkaan tapahdu juuri mitään mullistavaa, on huominen aina ennalta arvaamaton. Etukäteen ei ole mahdollista ennakoida minä päivänä tapahtuu jotain, mikä saa sijoittajien hermot pettämään ja myymään osakkeita mielipuolisen halpaan hintaan. Tuollaisessa tilanteessa velka kostautuu pakkomyynteinä ja silloin olisikin parempi omistaa kunnon käteisvarannot, joilla sitten edullisia osakkeita voi kahmia pää märkänä salkun täyteen. Kuulostaa järkevältä ja helpolta, mutta ainakin minulla käteinen tuntuu aina polttelevan salkussa niin etten sitä osaa oikein kerätä.

Toinen teema mitä jäin miettimään olivat ns. tupakantumppiyritykset. Buffet kertoo uransa alkupuolella harrastaneensa usein taktiikkaa, jossa hän osti huonosti menestyvän yhtiön osakkeita halvalla, mikäli hän arveli jostain vielä ilmaantuvan kurssia nostavan tekijän. Suuremmilla summilla tämä ei kuitenkaan enää toiminut. Hieman tämäntyyppinen taktiikka tuntuu toimineen myös esim. Arvosijoittajalla. Olen joskus harkinnut itsekin kokeilevani tätä tekniikkaa. Koko salkkuani en siihen tietenkään siirtäisi, mutta jollain pikkusummalla voisin kokeilla. Pitäisi vaan löytää jostain pieni huonostikannattava firma, jonka arvonnousulle olisi tulevaisuudessa jokin katalyytti olemassa. Voisikohan vaikkapa Tulikivi olla sellainen? En tiedä.

2 kommenttia:

  1. Toi velalla osakkeiden ostaminen kai viittasi siihen, että velasta maksetaan yleensä korkoa, joka sitten taas syö sitä tuottoa, koska edes Buffett ei osaa ennustaa "neo industrialeja". Hän on muutenkin enemmän vakaan osinkotulon kuin kurssiraketoinnin perässä. Kun hyvä ostopaikka tulee, niin pitäisi olla oikeaa rahaa osakkeiden ostamiseen erikseen, koska myös elämiseen pitää olla normaalisti rahaa varattu, jopa yllättäviin isoihin hankintoihin, jotta ei mene myymään osakkeitaan rahapulassa ja menettä veroina 30% mahdollisista tuotoista.

    Itse ostin Atriaa kun tulos julkistettiin p/e oli jotain 8-9 ja omapääoma n. 14e. Sain palan yritystä periaatteessa puoleen hintaan siinä 7e paikkeilla. Noussut muutamassa viikossa 40%, enkä usko palaavan hetkeen tuonne ostotasolle. Investoi sikaleikkaamoon ja Kiinaankin alkaa lihaa menemään... tuloskin kivasti kääntyi pakkaselta positiiviseksi.

    Tulikivestä ei taida mitään Buffettin mainitsemaa "viimeistä hatsia" saada enää, se pitää jo sytyttää uudelleen.

    VastaaPoista
  2. Hei. Kiitoksia kommenteista. Itse ymmärrän tuon velan toisaalta myös niin, että kun kurssit joskus romahtavat niin osakkeita voi velalla sijoittaessa joutua pakkomyymään silloin kun niistä maksetaan selvästi alle yhtiöiden "todellisen" arvon.

    Tulikiveen en itse asiassa ole mitenkään kovinkaan syvällisesti perehtynyt, mutta heitin sen nimen nyt keskustelunavauksena. Aika paljon yhtiön tulevaisuus taitaa riippua siitä koska omakotitalorakenteminen alkaa elpyä enkä toisaalta tiedä onko yhtiö vielä edes riittävässä alennuksessa. Toisaalta suomalaisen pääkilpailijan eli Nunnauunin tilanne taitaa olla vieläkin tukalampi eli jos suurin kilpailija menee nurin niin sen luulisi tekevän markkinaosuudelle hyvää. Mutta kuten sanottu niin en ole perehtynyt Tulikiveen riittävästi.

    VastaaPoista