Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, helmikuuta 18, 2021

Osakesäästötilin avaus ja ostoja: Fortum ja Citycon

 Olin rekisteröinyt reilu vuosi sitten voimaan astuneen lakiuudistuksen osakesäästötiliä (linkki vero.fi sivulle) koskien vain puolittain. Kaikille lukijoille asia lienee tässä vaiheessa jo aivan selvä, mutta lyhykäisyydessään kyse on siis tilistä, jonne voi tallettaa maksimissaan 50 000 euroa ja sitten käydä tilin sisällä kauppaa ja nostaa osinkoja mielensä mukaan niin, että mahdolliset (tai toivottavasti todennäköiset) veroseuraamukset tulevat eteen vasta rahoja tililtä nostettaessa. 

Mitä tämä nyt sitten käytännössä tarkoittaa? Ajattelisin, että sitä että kaikki aktiivinen kaupankäynti kannattaa veroseuraamusten lykkäämiseksi käydä osakesäästötilillä. Nyt ainakin kotimaiset osinkoyhtiöt (mikäli ei aio käyttää osinkoa elämämiseen tai sijoittaa sitä jonkin muuhun kuin takaisin osakkeisiin) kannattaa keskittää osakesäästötilille. Myös kasvuosakkeiden hankinta kannattaa monen lukemani kirjoituksen perusteella tehdä osakesäästötilille, mutta en nyt ole välttämättä aivan täysin vakuuttunut tästä, sillä silloin ei voi soveltaa hankintameno-olettamaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Revenio-pottini. Oletetaan nyt, että omistan osakkeeni vielä vähän reilut 3 vuotta, jolloin osakeomistus on ollut minulla yli 10 vuotta. Tällöin pääsen soveltamaan hankintameno-olettamaa mahdollisissa myynneissä. Jos kurssi olisi samalla tasolla kuin nyt niin joutuisin maksamaan veroa myyntivoitosta, joka osaketta kohti olisi [56,10 euroa (nykykurssi) - 4,79 euroa (ostohintani)] x 0,30 = 15,4 euroa. Hankintameno-olettamalla voisin olettaa hankintahinnan olleen 0,4 x 56,10, jolloin veroa joutuisin maksamaan 10,1 euroa. Jopa nykyisellä 20% hankintameno-olettamalla verorasite olisi myyntihetkellä pienempi: 13,5 euroa. Osakesäästötilillä voisin toki kevennellä positiota vähän väliä halutessani ilman veroseuraamuksia, mutta joutuisin maksamaan 30% (tai 34% 30 000 euroa ylittävältä osalta) sekä myyntivoitosta, että myös kertyneistä osingoista (jotka olisin toki voinut laittaa poikimaan korkoa korolle ilman välittömiä veroseuraamuksia koko kymmenen vuoden ajan). 

Kaiken kaikkiaan hieman monimutkaista, mutta koska salkkuni ei kuitenkaan mahtuisi kokonaan osakesäästötilille, ja lisäksi minulla ei ole tällä hetkellä pienintäkään halua realisoida esim. Revenion myyntivoittoja, niin ajattelin jatkossa hankkia sinne sellaisia osakkeita, joista todennäköisesti olen luopumussa alle 10 vuoden sisällä. Tämän lisäksi hankin kotimaisia osinkoyhtiöitä. Ulkomaisiakin ehkä kannattaisi, mutta ne ajattelin nyt pitää kuitenkin arvo-osuustilillä.

Ja sitten niihin ostoihin. Päädyin hankkimaan osakesäästötilille hieman Fortumin osakkkeita. Osinkotuotto on kurssinoususta huolimatta hieman päälle 5% ja lisäksi päälle tulee vielä optio kasvusta tulevaisuudessa.  Fortumin p/b on tällä hetkellä noin 1,5 ja ROE on ennusteilla noin 8%. Tästä voisi laskea, että ilman kasvua pitkäaikainen tuotto sijoittajalle on aika lailla tuon nykyisen osinkotuoton verran. Toisaalta ajattelisin riski siihen, että sijoitus tuottaisi tuota huonommin on melko pieni. Yhtiö on ottanut tavoitteeseen jatkossa nousevan osingon ja nousutahti todennäköisesti on varsin maltillinen luokka noin sentti tai pari /osake/vuosi. Vuodelta 2020 osinkoa on luvassa 1,12 euroa, joka on pari senttiä enemmän kuin jo useamman vuoden ajan. Lisäksi yhtiö aikaa jatkossa hiilineutraaliksi. Melko lailla kuin korkopaperiin tähän suhtaudun tuotto-odotuksen suhteen, mutta on tässä kuitenkin yllätysmomentti mukana. Tankkailen lisää, jos sopivia ostopaikkoja syntyy.

Toisena uutena sijoituksena hankin pienen määrän Cityconin osakkeita. En sinällään oikein ole vakuuttunut yhtiön laadusta pidemmällä aikavälillä, mutta NAV:n ollessa päälle 11 euroa ja hinnan kahden tietämissä arvotustasoilla, joita esim. Aki  Pyysing pitää ihan järkevinä ajattelisin kyseessä olevan ihan kohtuullisen hyvä keissi. Mahdollisella 50 sentin osingolla osinkotuottokin olisi vähän reippaat 6%. Riskinä tietysti koronatilanteen pitkittynen ja mahdollinen paheneminen niin, että kauppakeskukset jouduttaisiin kokonaan sulkea sekä tietenkin myös nettikaupan nousu, mutta ajattelisin että näitä riskejä on myös hinnoiteltu jo arvostukseen. Mutta aika näyttää olenko ollut aivan hakoteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti