Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, helmikuuta 26, 2016

Nokian renkaiden testihuijaus

Aikamoisen pommin pudottivat näin perjantain ratoksi. Nokian renkaat on ilmeisesti huijannut jopa 10 vuoden ajan testeissä. Yhtiö itsekin on tämän epäsuorasti myöntänyt julkaisemassaan pörssitiedotteessa. Kurssi oli äsken noin 7 prosentin laskussa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Vaikea ihan varmasti sanoa, mutta ei tämä nyt kyllä hyvältä vaikuta. Nokian renkaiden yksi tärkeimmistä kilpailuvalteista on kuitenkin ollut laatu ja tällainen pilaa mielikuvan kyllä tehokkaasti, vaikka esim. Tekniikan Maailman onkin jo ehtinyt ilmoittamaan hankkivansa testirenkaat suoraan markkinoilta. Lisäksi mahdolliset korvausvaatimukset saattavat olla huomattavia.

Nokian renkaat on muodostanut salkkuni suurimman yksittäisen position hieman vajaan 10% painolla. Vaikka yleensä pidättäydyn hätäilystä, päädyin nyt riskinhallintasyistä myymään noin kolmanneksen. Tilalle ostin hieman lisää Tikkurilaa ja jotain muutakin voisin vielä hankkia. Tämä kyllä osoittaa, että hajautus ei ole yliarvostettua. Näköjään Salaisten kansioiden vanha tunnuslause Trust No One pitää edelleen paikkansa. Täytyy ajan kanssa miettiä mitä teen lopuille Rinkuloille...

7 kommenttia:

  1. Otan osaa, Volkswagenin kanssa samaa kokeneena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Katsotaan nyt saako tämä samanlaiset mittasuhteet. Toivottavasti ei. Veikkaan, että perjantaina kaikki salkunhoitajat eivät enää olleet paikalla analysoimassa uutista, joten saattaa olla, että huomenna nähdään mikä on markkinoiden käsitys asian merkittävyydestä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Enpä nyt ihan suorilta käsin ole kaikkia poiskaan heivaamassa. Ovat nimittäin sen verran vahvasti hankalassa tilanteessa pärjänneet. Mutta pieni tasapainotus oli mielestäni nyt kuitenkin paikallaan.

      Poista
  3. En reagoi isommin tähän kohuun. jossa on kovasti astian makua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän välttää kovin hätiköityjä johtopäätöksiä, mutta sen verran tämä nyt kuitenkin minuun vaikutti, etten halua Renkaita enää ylipainossa pitää (aiemmin olin ajatellut hoitaa asian ostelemalla muita ajan saatossa, mutta nyt päädyin rivakampiin toimiin)

      Poista
  4. Kertovatko Nokian Renkaiden arvot yrityksen etiikasta? http://blogit.image.fi/anzionmukaan/300/

    VastaaPoista