Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

maanantaina, helmikuuta 01, 2016

Ajattelemisen aihetta

Mielenkiintoista hommaa tämä blogin pitäminen. Vaikka työkiireiden ja "ylimääräisen" käteisen puutteen vuoksi en viime aikoina olekaan erityisen syvällisesti eri yhtiöihin päässyt paneutumaan, on muiden bloggaajien seuraaminen tuonut iltoihini mukavaa piristystä. Erityisesti mieleen on jäänyt P.Ohattan kirjoitus Unelmista totta – Opas unelmien saavuttamiseen.

Vaikka uskonkin suurin piirtein tietäväni mitä haluan, huomaan silti välillä tämän sijoitushomman aiheuttavan hieman turhaakin stressiä. Kurssien laskiessa en niinkään murehti sitä, että vaivalla säästämäni pääoma sulaa käsiin vaan sitä, ettei minulla välttämättä ole juuri sillä hetkellä lisää sijoitettavaa. Pelkään siis hyvien ostotilaisuuksien menevän ohi suun. Osittain tätä tuskaa helpottamaan päädyin myös täyttämään Nordnetin lainahakemuksen.

Välillä huomaan jopa pihisteleväni arkisista menoista, jotta seuraavasta tilistä jäisi riittävästi ylimääräistä sijoitettavaksi. Tilanne on tavalla paradoksi, koska toisaalta pidän esimerkiksi matkustelusta ja olen valmis uhraamaan siihen melko paljonkin rahaa. Onko järkeä samalla säästää ja tuhlata? Mikä ratkaisuksi? Miksi ylipäätää harrastan sijoittamista?

On vaikea uskoa, että aiemman kaltainen hyvinvointiyhteiskunta tulee säilymään tulevaisuudessa. Täydelliseen romahdukseen en usko, mutta tulevaisuudessa tullaan hyvin todennäköisesti määrittelemään peruspalvelut, jotka kustannetaan verovaroin. Kaikki sen yli menevä tulee ihmisten omaksi maksettavaksi. Lisäksi eläkejärjestelmä tuskin tulee kestämään sitä, että eläkkeellä vietetään vuosikymmeniä (nykyistä järjestelmää perustettaessa odotettavissa oleva elinikä oli vain pari vuotta yli eläkeiän).

Näiden seikkojen vuoksi uskoisin olevan järkevää kerätä vanhuuden varalle sen verran säästöjä, että voin viettää mahdollisesti edessä olevan eläkeiän suhteellisen mukavasti, ehkä hieman matkustellenkin. Mikään ei valitettavasti kuitenkaan takaa sitä, että näen koskaan noita päiviä. Sen vuoksi lieneekin järkevää yrittää järjestää asiat sekä lyhyellä, että keskipitkällä tähtäimellä mahdollisimman toimivasti, kuitenkaan vaarantamatta tuota kolmatta tavoitetta.

Lyhyellä aikavälillä pyrin järjestämään työt niin, että minulla riittäisi jaksamista myös esim. lasten kanssa touhuamiseen ja parisuhteeseen. Lisäksi käytössä pitää olla niin paljon rahaa, ettei kaikeasta tarvitse pihistellä. Jos mieli tekee mennä viikonloppuna huvipuistoon, ravintolaan tai tiedekeskukseen niin sen pitäisi onnistua. Ei kuitenkaan ihan joka viikonloppu. Ensi syksynä taloudellinen tilanteeni tulee heikkenemään tilapäisesti, kun vaihdan hetkeksi työpaikkaa niin, että voin tehdä nelipäiväistä viikkoa ja käyttää yhden päivän tieteelliseen työhön sekä sivutöihini, jotka liittyvät lähinnä kirjoittamiseen.

Keskipitkällä aikavälillä haluaisin edetä urallani niin, että osaamiseni kehittyisi ja saisin lisää minua kiinnostavia tehtäviä. Tässä olenkin tähän saakka mielestäni melko hyvin onnistunut. Erityisesti työt, joihin yhdistyisi jonkin verran matkailua kiinnostavat. Lisäksi varalla pitäisi olla sen verran kohtuullisen likvidiä varallisuutta, että esimerkiksi auton saisi vaihdettua uudempaan/tilavampaan/toimivampaan ilman eläkesäästöihin koskemista.

Tällä hetkellä suurimpana haasteena tuntuu olevan se, että mielelläni pitäisin kaikki säästöön jäävät rahani osakkeisiin, vaikka järkevää olisi kerätä myös tuota keskipitkän aikavälin kassaa. Lisäksi olen miettinyt mikä olisi sille nykyisessä korkoympäristössä järkevin kohde ja olen päätynyt Seligsonin Pharos-rahastoon. Siitä, miksi tähän päädyin, kannattanee julkaista sitten ihan oma kirjoitus.

8 kommenttia:

  1. Yksi mahdollisuus olisi määritellä tietty prosenttiosuus nettotuloistasi matkakassaan ja säästää/sijoittaa sitten loput. Tällä tavalla et matkojen suunnitteluvaiheessa joutuisi miettimään, että nämä matkakulut ovat nyt pois ensi kuun sijoituksista. Ainakin se helpottaisi, että ne matkarahat on jo vedetty pois sijoituksien piiristä jo aiemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Olen lähinnä säästänyt matkakassaan aina sen verran, kuin arvioin matkan maksavan. Sinällään olenkin siis noin toiminut, mutta tämä aiheuttaa sitten joskus ihmeellisen tarpeen yrittää pihistellä muista kuluista, että sijotettavaa jäisi. Täytyy vaan hyväksyä ajatus, ettei joka kuukausi voi osakkeita ostella jos meinaa myös matkailla. Arvovalintahan tämäkin tavallaan on. Lisään muuten blogisi rolliini.

      Poista
  2. Hyvää ja selkeää pohdintaa! Hauska huomata, että joku toinenkin on miettinyt täsmälleen samoja asioita kuin itse ja olemme näemmä myös samanlaisessa elämänvaiheessa ja -tilanteessa. Pidän itsekin tärkeänä, ettei tarvitsisi varsinaisesti pihistellä ja tykkään myös käyttää rahaa, vaikka olenkin melko tarkka sen suhteen. Koskaan ei tosiaan tiedä milloin se viikatemies osuu omalle kohdalle, joten on mielestäni tyhmää säästää vain eläkepäiviä varten. Yrittäjänä pidän myös hyvänä asiana, että pakollista yrittäjän eläkettä ei tarvitse maksaa tulojen mukaan (varsinkin, kun eläkkeen joutuu maksamaan yrittäjänä täysimääräisenä) vaan osan tuloista voi allokoida omaan "eläkekassaan" sijoitusten muodossa. Valitettavasti YEL-työtulo määrittelee myös sairauspäivärahan määrän, joten jonkinlaista kompromissia joutuu tekemään.

    Olen harrastanut sijoittamista jo jonkin aikaa, mutta vasta hiljattain olen kiinnostunut enemmän osakesäästämisestä ja hyvien osinkotuottojen saavuttamisesta. Aiemmin olen ollut hyvinkin passiivinen sijoittaja kohdentaen sijoitusvarani lähinnä Seligsonin indeksirahastoihin. Vaikka nämäkin ehkä jossain määrin toimivat keskipitkällä sijoitustähtäimellä eivät ne siihen ehkä kaikkein optimaalisimmat ole vai mitä olet mieltä? Itsekin olen katsellut Pharos- ja myös Phoebus-rahastoa ja olisikin mielenkiintoista lukea ajatuksiasi Pharos-rahastoon liittyen. Toivottavasti teet siitä postauksen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista.

      En osaa tai voi mitään erityisempiä sijoitusvinkkejä kenellekään antaa, mutta noin yleisesti voisin todeta, että kulut ovat jokseenkin ainoa varma asia pitkäaikaisessa sijoittamisssa. Seligsonin indeksirahastoissa ne ovat suhteellisen pienet eli siinä mielessä ovat todennäköisesti montaa aktiivista rahastoa parempia. Se haluaako mieluummin sijoittaa suoraan osakkeisiin on ehkä enemmän kiinni siitä, miten asioihin jaksaa perehtyä. Minulle tämä on ehkä enemmänkin harrastus ja siksi ostelen pääosin nykyään suoraan osakkeita, vaikka indeksirahastojakin hieman löytyy.

      Pharoksesta teen luultavasti jossain vaiheessa tekstin kun vaan ehdin. Lähinnä näkisin sen sopivan sellaiseksi keskipitkän ajan parkkipaikaksi "ylimääräisille" säästöille eli sellaisille, joita ei tarvita tänä vuonna, muttei välttämättä kuitenkaan vasta 15 v päästäkään.

      Poista
  3. Omissa kauhuskenaarioissani olen joskus miettinyt, että entäs jos tilanne menee niin pahaksi jotta eläkkeitä aletaan leikkaamaan. Suomalaisen sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion periaatteiden mukaisesti kiusaus olisi suuri leikata niiltä enemmän joilla on muita tuloja esim. pääomatuloja. Tämähän olisi sitä Suomalaista "oikeudenmukaisuutta". Eli teemmekö itsellemme karhunpalveluksen sijoittamalla jokaisen ylimääräisen sentin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommenteista. Niin... Mikä sitten on pahinta? Se että eläkeiän joutuisi kitkutella ilman/lähes ilman mitään tuloja tai että osa ansaitusta tulosta jää saamatta. Toisaalta pääomatuloihin on esim. sijoitusten muodossa aika helpotta vaikuttaa: kaikki sijoitukset vaan indeksirahastojen kasvuosuuksiin niin ei ole tuloja. Tässäkin kannatan kohtuullisuutta: ei varmaan kannata ihan joka sentistä tapella, jotta sitten joskus eläkkeellä olisi mahdollisimman paljon hilloa. Voihan tässä myös käydä niin, että viikatemies korjaa satoaan jo aiemmin.

      Poista
  4. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Muutaman hylkäysten hakemuskopio pankin, sain lainan erittäin ystävällinen nainen.

    Lisätietoja antavat hänelle sähköpostilla osoitteeseen: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainat 3000 €

    € 3.000.000 kenellekään pystynyt maksamaan takaisin korkoineen alhaisella nopeudella 2% ei ole epäilystäkään siitä, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. tehdä

    viestin rakkaansa jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas niin... Täytynee jatkossa laittaa nämä kommentit jonkinlaisen tsekkauksen taakse jos näin suuria lupauksia alkaa sadella...

      Poista