Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

tiistaina, elokuuta 04, 2015

Lyhyt katsaus salkkuyhtiöiden Q2-tuloksiin osa 2

Tuloskausi on edennyt ja Q2:n ovat nyt julkistaneet myös Tikkurila, Aflac, BMW, Praxair ja Protector Forsikring.

Tikkurilan osavuosikatsaus oli melko odotettu. Venäjä painoi liikevaihtoa, mutta muutoin tulos oli hyvä. Ennusteensa yhtiö piti ennallaan: "Tikkurila arvioi tilikauden 2015 liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä jäävän vuoden 2014 tasosta." Kurssi on tänään ollut reilun prosentin laskussa (ja on nyt jo itse asiassa puolen prosentin noussussa) eli tulos oli melko odotettu ja kuten olen jo aiemminkin todennut, uskon/toivon Tikkurilaa saavan loppuvuodesta vielä nykyistä tasoa edullisemmin. Etenkin ellei Venäjän tilanteessa sitten tapahdu jotain yllättävää ja nopeaa paranemista. Tällä hetkellä en ole osakkeitani myymässä, mutta en myöskään lisää ostamassa.

Aflac jatkoi myös tutulla tiellä. Heikentynyt dollari-jeni-suhde painaa jatkuvasti tulosta. Tosin euromääräisesti ajateltuna muutos ei ole yhtä dramaattinen. Yhtiö itse kehottaa sijoittajia seuraamaan "operating earnings"-tunnuslukua, joka laski vuoden takaisesta 9,6%. Valuuttakurssit huomioden laskua oli kuitenkin vain 1,2% Q2:n osalta ja 1,5% koko alkuvuoden osalta. Ei-niin-optimisilta vaikuttavista luvuista huolimatta firman johdolla tuntuu olevan kuitenkin luottamusta tulevaan: "With the first half of the year complete, I am pleased with the company’s results. Those results, combined with our outlook for the remainder of 2015, well-position us for another year of solid financial performance. These results have also given us the confidence to upwardly revise our target for 2015 operating earnings per diluted share to now be in the range of 4% to 7% on a currency neutral basis". En tosin aivan yksiselitteisesti ymmärtänyt tarkoittaako tuo kasvua.

BMW julkaisi Q2:n jo jonkin aikaa sitten, mutta se oli minulta mennyt jostain syystä ohi. "The BMW Group continued to perform well during the period under report, enjoying its best–ever second quarter and six–month periods in sales volume terms." Apua saatiin myös valuuttakursseista, mutta valuuttakurssit huomioidenkin EBIT nousi 7,5%. Bemarin kurssia ovat viime aikoina ilmeisesti painaneet huolet Kiinan talouskasvun ja sitä myötä luksusautojen kaupan hyytymisestä. Kevään aikana tekemät hankintani ovatkin noin 10% miinuksella ja nyt voisi olla tankkauspaikka, jos vaan ylimääräistä sijoitettavaa olisi.

Praxair kärsi muiden kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien jenkkifirmojen tavoin vahvan dollarin aiheuttamasta valuuttakurssipaineesta. Kun valuuttakurssit jätetään huomiomatta, liikevaihto kuitenkin kasvoi. Kannattavuus parani ja omien osakkeiden ostojen myötä osakemäärä väheni 2% vuoden takaisesta. Praxairin kurssi on viime aikoina ollut laskussa dollarimääräisesti, mutta salkussani se näyttää kurssilaskusta huolimatta olevan hieman plussalla heikentyneet euro-dollari-suhteen vuoksi. Kaiken kaikkiaan Praxairin suhteen tilanne etenee melko lailla niin kuin olin ennakoinutkin.

Protector Forsikringin raportistakin on jo ehtinyt hetki mennä. Q2:lla sijoitusten tuotot laskivat vuoden takaiseen verrattuna, mikä lienee melko väistämätöntä nykyisellä korkotasolla. Yhtiö näyttää kuitenkin jälleen tehneen jonkin verran justeerauksia sijoitusporfolioonsa, sillä bondirahastojen määrää ollaan vähennetty. On niitä toki vieläkin 67,9% investoinneista, mutta osuus on kuitenkin laskenut kymmenellä prosenttiyksiköllä. Käteisen osuutta on ilmeisesti nostettu, mikä lienee myös järkevää. Yhtiö aikoo myös laajentua Britteihin. Vuoden 2015 tulosohjeistuksessa huomiota kiinnitti muuttunut EPS-ennuste tai oikeammin muutoksen syy: "sale of own shares". En löytänyt sijoittajaesityksestä tai raportista mitään selvää selitystä tälle, mutta liittynee ilmeisesti laajentumiseen. Vähän tässä tulee mieleen, että mahtaako yhtiön laajentumistahti olla vähän turhankin reipas. Saa nähdä. 5,6 NOK:n EPS-ennusteella P/E-luku on tällä hetkellä 11,25, joten enpä taida toistaiseksi olla myymässäkään.

2 kommenttia:

  1. PX on mietinnässä tämän kuun ostoksi, kuten myös UTX, CAT ja EMR. Mitä mieltä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Praxair on hyvä (ellei jopa loistava), joskin tällä hetkellä melko korkealle arvostettu firma. Nuo muut eivät sano minulle mitään (tai no Caterpillar on nimenä tuttu).

      Poista