Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

torstaina, elokuuta 28, 2014

Aflac

Kyseessä on vakuutusyhtiö, joka toimii Japanissa ja USA:ssa. Repertuaariin kuuluu täydentäviä terveysvakuutuksia (suplemental health insurance) sekä henkivakuutuksia. Verrattuna esim. laadukkaana pidettyyn Progressiveen (joka toisin toimii hieman erilaisten vakuutusten parissa) Aflacin EBIT% on vaihdellut 12-20 välillä kun Progressiven on ollut noin 7-16%. Aflacin ROE on ollut noin 16-24% kun Progressivella ROE on ollut viime vuosina 15-21%). Liikevaihto Aflacilla on kasvanut 2,2 kertaiseksi 10 vuoden aikana kun Progressiven kasvuvauhti on ollut 1,4 kertainen. Mennyt on toki mennyttä ja kääntäen voisi sanoa (etenkin kypsillä markkinoilla), että mitä nopeampaa kasvu on ollut, sitä vähemmän tulevaisuudessa sille on enää tilaa. Etenkin ellei yhtiöllä ole verkostoitumisvaikutukseen perustuvaa kilpailuetua.

Törmäsin Aflaciin siinä vaiheessa, kun aloin etsiä netistä sijoittamiseen liittyviä blogeja. Yhtiötä on käsitelty kattavasti mm. näissä blogeissa: Warren Grahamin osinkopuu - Uusi sijoituskohde - Aflac ja Opiskelijan arvokkaat sijoitukset - Aflac

Vaikka pörssikurssit ovat viimeisen vuoden aikana nousseet reilusti, on Aflacin osake junnannut paikoillaan noin 61 dollarissa. Välillä on käyty senkin alla. P/E on 9.5 tietämisessä ja p/b 1.6. Osinkotuotto on 2,4% luokkaa, mutta kannattaa huomioida, että osingonmaksusuhde on matala ja yhtiö on nostanut osinkoaan jo yli 30 vuotta yhtäjaksoisesti. Nykyisellä osingonmaksusuhteella yhtiö pystyisi kattamaan koko osingon pelkästään Yhdysvaltojen liiketoiminnan tuotoilla. Esimerkiksi p/b luvulla arvioituna yhtiön osake ei ole ainakaan viimeisen 10 vuoden aikana koskaan vaihtanut omistajaansa näin edullisesti.

Edullinen arvostus ei kuitenkaan ole sattumaa. Huolimatta yhtiön hienosta historiasta, se on viime aikoina tehnyt myös virheitä, joista pahin lienee Euroopan kriisimaiden valtionlainoihin sijoittaminen. Nyt nämä sijoitukset on siirretty muualle, mutta aivan ilmaiseksi se ei tullut. Lisäksi sijoittajia huolestuttaa yhtiön sijoitukset Japanin valtionlainoihin. Myös alati heikkenevä jeni-dollari-suhde huolestuttaa etenkin jenkkisijoittajia ja lisäksi Japani on kiristänyt yritysverotusta. Aflac ei tosin juurikaan vaihda jenejä dollareiksi. Japanissa yhtiöllä ei enää ole hirvittävästi kasvuvaraa ja Yhdysvalloissa ”Obamacare” on ainakin tilapäisesti hyydyttänyt kasvua. Seeking Alphassa Aflacia on käsitelty kattavasti ja esimerkiksi tässä artikkelissa huolenaiheita on käsitelty yksityiskohtaisemmin.

Kaiken kaikkiaan Aflac on melko hankalassa tilanteessa. Korot ovat alhalla ja kasvua ei juuri ole näköpiirissä. Tämä negatiivinen tulevaisuus on mielestäni kuitenkin jo diskontattu yhtiön pörssikurssiin. Nykyisellä P/E luvulla tuotto-odotukseni (E/P) on yli 10%, vaikkei yhtiö kasvaisi enää koskaan. Turvamarginaalia ei tosin juuri ole, mutta tällä hetkellä sitä on vaikea löytää minkään yhtiön arvostuksesta. Jonain päivänä korot lähtevät nousuun ja ”Obamacare” saattaa jättää hyvänkin markkinaraon lisävakuutuksille. Jenkit ovat ymmärtääkseni tottuneet erittäin (jopa liiankin) kattavasti erilaisia tutkimuksia korvanneisiin terveysvakuutuksiin. Mikäli näin käy, saattaa sijoitus Aflaciin tuottaa mukavasti. Mikäli ei, niin saanen joka tapauksessa nauttia kasvavasta osinkotuotosta. Aflacin osuus salkustani on tällä hetkellä 6% ja olen siihen toistaiseksi tyytyväinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti