Tuli lukaistua toinenkin sijoittamista käsittelevä kirja: Kim Lindström - Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä. Kirja ei ehkä lukunautintona yltänyt aivan edellisen lukemani teoksen tasolle, mutta sijoittamisesta kiinnostuneelle se tarjosi mielenkiintoisen katsauksen lähihistoriaamme.
Olen ollut havaitsevinani, että viime aikoina Nordnet-blogin jutuista nimenomaan Kim/Tom Lindtrömin kirjoitukset ovat olleet lukemisen arvoisia. Oksaharju tuntuu olevan keskittynyt lähinnä toistelemaan aivan aloittajille suunnattuja tunnuslukukatsauksia ja pari muuta uudempaa kirjoittajaa näyttävätkin vielä niin poikasilta, etten oikein osaa heidän sanaansa painavana pitää (muistan toki itsekin kun joskus viime vuosikymmenellä minulta omassa työssäni hieman leikkimielisesti kyseltiin olenko vielä rippikoulua mahtanut käydä. Vaan taakse ovat ne ajat jo jääneet... Harvenevissa hiuksissani olen jo kauhukseni harmaatkin ollut bongaavinani). Tällä perusteella Lindtrömin kirja kuitenkin kirjastosta käteeni tarttui.
Yleisenä havaintona huomasin ettei kirjaa oltu ehkä kovinkaan moneen otteeseen ajatuksella oikoluettu. Samat asiat toistuivat täysin samoissa sanamuodoissa parissa tai jopa kolmessakin luvussa. Muutoinkin kyseessä vaikutti olevan ehkä enemmänkin omien muistiinpanojen pohjalta tehty pienehkölle piirille suunnattu teos, kuin mikään suurelle yleisölle suunnattu muistelmateos skandaalipaljastuksineen. Nimiäkin sivuilla vilisi siihen tahtiin etten itse ainakaan oikein pysynyt aina kärryillä kuka oli kukakin.
Nykypäivän sijoittajalle tuntuu perin kummallisesta se, ettei sisäpiiritiedon hyödyntämistä vielä 70-luvulla pidetty laittomana tai edes moraalisesti erityisen tuomittavana. Muutoinkin kuvaus vuosikymmenten takaisesta toiminnasta ei pistä yhtään ihmettelemään sitä, mikseivät esimerkiksi omat vanhempani minun iässäni harkinneet sijoittamista, vaikka heillä silloin ilmeisesti hieman rahaa säästössä olikin (80-luku olikin sitten heillä jo selvästi tiukempaa 90-luvun lamasta puhumattakaan).
Kirjassa itse sijoitustoimintaa käsitellään varsin pintapuolisesti, mutta tulin ajatelleeksi, että ehkä salkkuuni voisi joku hyvä varainhoitoon suuntautunut yhtiökin sopia. Taaleritehdasta olen hieman sillä silmällä jo jossain välissä vilkaissutkin, mutta Lindströmin kirjan luettuani taidan olla entistäkin vakuuttuneempi siitä, ettei se minulle sovi. Syitä on kaksi: varainhoidossa tärkeää on ehdottoman osaavat salkunhoitajat ja johto ja nimiä googlettaessani törmäsin erääseen nimeen, josta Lindström ei kirjassaan kovinkaan myötämielisesti kerro. Lisäksi Taaleritehtaan rahastot sisältävät varsin trendikkäitä kohteita, kuten tuulivoimaa. En kuitenkaan tiedä kuinka kestävällä pohjalla nämä toimialat ovat, joten sijoituskohde ei oikein minulle sovellu.
Lindtrömin kirjaa suosittelen lukemiseksi kaikille, joita kiinnostaa kotipörssimme (ja hieman myös Tukholman) lähihistoria. Lukijan on kuitenkin syytä varautua siihen, että paikoitellen teksti voi olla hieman kuivakkaa, vaikka välillä draaman kaartakin menestyksekkäästi luodaan. Aion etsiä käsiini myös muita Lindströmin kirjoittamia teoksia, sillä kaiken kaikkiaan Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä oli mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua tekstiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti