Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

perjantaina, helmikuuta 20, 2015

Restamaxin osingonjako oudoksuttaa

Restamax julkaisi vuoden 2014 tilinpäätöstiedotteensa tänään. Analyysitalo Inderes oli odottanut 14 sentin osinkoa, mutta yhtiön hallitus päätyikin ehdottamaan peräti 22 sentin osinkoa. Aluksi tulkitsin ennusteita isomman osingon iloiseksi yllätykseksi, mutta lukuja tarkemmin silmäiltyäni aloin ihmetellä asiaa. Markkinat kuitenkin tykkäsivät ja Restamaxin osake kallistui tänään 2,66%.

Restamax on aiemmin ilmaissut tavoittelevansa noin 50% osingonjakosuhdetta. Nyt yhtiö kuitenkin aikoo jakaa koko vuoden 2014 tuloksensa osakkeenomistajille. Miksi näin? Yhtiöhän jäi itse asiassa lähes kaikilla muilla mittareilla ennusteista. Liikevaihdon Inderes odotti nousevan 86,6 miljoonaan ja tämä toteutuikin. Liikevoittoennuste oli 6,4 miljoonaa, mutta toteutunut liikevoitto jäi 5,3 miljoonaan. EPS jäi ennustetusta 0,27 eurosta myös reilusti, ollen 0,22 euroa. Omavaraisuusaste on laskussa ja nettovelkaantumisaste nousussa. Lisäksi yhtiön strategiaan kuuluvat ymmärtääkseni järkevään hintaan suoritetut yritysostot, joihin sillä nykyisessä heikossa taloustilanteessa on tähän asti ollut nähdäkseni kohtuullisen hyvät mahdollisuudet.

En ole vielä ehtinyt kovinkaan syvällisesti perehtyä kassavirtalaskelmaan tai taseeseen, mutta hieman tämä kuvio nyt mietityttää. Tietysti kyse voi olla siitäkin, että yhtiö uskoo tuloksen parantuvan selvästi ensi vuonna ja haluaa sen takia jakaa nyt hieman isomman osingon. Toisaalta mieluummin olisin nähnyt ainakin osan varoista sijoitettavan kasvuun. Toisaalta pystyn nyt tietysti pienentämään omaa riskiäni sijoittamalla osinkoina jaetut varat johonkin toiseen yhtiöön. Mielenkiinnolla odotan mitä Inderes tykkää Restamaxin tilinpäätöksestä.

1 kommentti:

  1. Inderes tykkäsi kuitenkin. "Analyysiyhtiö on nostanut Restamaxin tavoitehinnan viiteen euroon (aiemmin 4,5 euroa). Osinkoennuste nousi 19 sentistä 30 senttiin. Inderesin mukaan Restamaxin investointitarve olisi lähivuosina rajallinen."

    VastaaPoista