Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Fondian osakeanti - kun köyhyyskään ei piensijoittajaa auta & pieni lisätankkaus Restamaxia

Kuva
Fondian osakeanti keskeytettiin viime viikon perjantaina avian kuten osasin odottaakin. Ylimerkinnän mittaluokka tuli kuitenkin yllätyksenä: anti merkittiin yli 10,8 kertaisesti. Tämä johti väistämättä siihen, että osakkeita merkanneet eivät saaneet haluamaansa määrää. Olin henkisesti varautunut siihen, että huonossa tapauksessa kaikille saatettaisiin taata 50 osaketta ja sen yli meneviä määriä leikattaisiin esim. niin, että osakkeita saisi 5%. Tällöin olisin omalla 200 osakkeen merkinnälläni saanut 58 osaketta. Todellisuus oli kuitenkin vielä karumpi. Kaikille taattiin kokonaista 25 osaketta eli 191,25 euron arvosta. Oma pottini oli 33 osaketta eli vähän päälle 250 euroa. Olen joskus aiemmin pohdiskellut, että piensijoittajan etu näissä anneissa on se, että vaikkei osakkeita saisikaan haluamaansa määrää niin todennäköisesti niitä tulee kuitenkin sen verran, ettei kyse ole mistään promilleista sijoitusvarallisuutta. Listautumiskiima näyttää kuitenkin edenneen siihen vaiheeseen,...

Jälleen uusi pörssitulokas - Fondia

Helsingin pörssin aiemmin jo näivettyväksi haukuttu First North-lista saanee jälleen uuden mielenkiintoisen tulokkaan yritysjuridiikkaan erikoistuneen Fondian listautumisannin myötä. Vaikka elämme edelleen taloudellisesti tiukkoja aikoja, niin osakeanteihin osallistujista ei ole ollut puutetta. Useampikin anti on nimittäin keskeytetty ylimerkinnän vuoksi jo ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Viimeisimpänä peliyhtiö Next Games (tosin tällä kertaa keskeytettiin vain henkilöstö- ja yleisöanti, instituutioanti jatkuu edelleen). Mutta mitäpä sitä huolestumaan, pörssinhän on sanottu ennakoivan taloutta eli paremmat ajat on siis jo nurkan takana. Ovathan... Mutta sitten itse asiaan. Sijoittaja-Tursas on blogissaan esitellyt listautumista ja mitäpä sitä turhaan samoja asioita toistamaan. Kunnon hypeäkin ollaan jo rakentamassa, koska osakkeita nyt vaan on olemassa niin vähän, että kaikki viedään käsistä, ellet osta nyt heti tänään. Huomenna voi olla jo liian ...

Suomen Hoivatilat - katsaus arvostukseen

Minun on pitänyt jo jonkin aikaa yrittää hahmottaa sitä, mahtaako Suomen Hoivatilat olla jonkinlaisessa arvostuskuplassa. Nyt lienee analyysin aika. Yhtiöön sijoittaessani ajattelin voivani hyvällä tuurilla saada lyhyellä tähtäimellä 50% tuohon. Tällä hetkellä osakkeet ovat salkussani noin 140% plussalla. Olisiko kyseessä jo sellainen yliarvostus, että sen takia kannattaisi maksaa myyntivoittoverot? Nopea vilkaisu P/E-lukuun ei soita hälytyskelloja: se on Nordnetin mukaan 11. Kyseessä on kuitenkin hieman huono mittari kiinteistösijoitusyhtiölle. Vuoden 2016 tilinpäätös kertoo osakekohtaisen varallisuuden (EPRA NAV) olevan 4,0 €. Tällöin osakkeesta maksetaan tällä hetkellä lähes tuplasti tämän verran. Nettotuottoprosentti oli 6.9% eli tällöin nykyhinnalla sijoittajan vuokratuotoksi muodostuu noin 3,5%. Operatiivinen tulos oli noin 2,9 miljoonaa euroa eli noin 15 senttiä osakkeelta. Tällöin nykyisellä 7,72 euron osakekurssilla sijoittaja maksaa operatiivisesta tuloksesta peräti 51-ker...

Arcus - norjalainen viina ja viinitukkuri

Kurssit ovat ennätyskorkealla kaikkialla. Listautumisia puskee kuin sieniä sateella ja pelifirmoista ja pienpanimoista maksetaan satoja kertoja kuvitteellisen tuloksen suuruisia kertoimia. Korkojen nousu on jo nurkan takana ja silloin viimeistään osakemarkkinoilla romahtaa. Kuulostaako tutulta? Ajan, sekä sijoitettavan käteisen puutteen lisäksi yksi syy siihen, miksi en paljoa ole uusin yhtiöihin viime aikoina jaksanut tutustua, on juuri tämä lähes joka paikassa toistuva mantra siitä, ettei nyt vain ole hyvä aika sijoittaa. Mutta muitakin näkemyksiä on. Selailin viikonloppuna Seligsonin 4/2016-katsausta , josta tällä kertaa Anders Oldenburgin sijaan siteeraan Phoenix-rahastoa hoitavaa Peter Seligsonia: "Arvostusmielessä korkealle kohonneita poikkeuksia markkinoilla ovat suuret kansainväliset yhtiöt, ehkä erityisesti lääkealalla". Tästä lienee pääteltävissä, että kaikki yhtiöt eivät siis välttämättä ole tällä hetkellä arvostuskuplassa. "Meidän kannaltamme positiivista -...

Pienpanimoanti nro X: Maku Brewing

Pienpanimo-buumi ei ota laantuakseen. Parin ei-niin-houkuttelevan osakeannin (esim . 1 , 2 ) jälkeen en voi väittää varauksettomasti innostuneeni kuullessani jälleen uudesta osakeannista: tällä kertaa Maku Brewingin ( http://makubrewing.com/osakeanti/) . Toisaalta Makun anti eroaa esim. Sangenin vastaavasta siinä, että olen sentään päässyt testaamaan valmista tuotetta. Etenkin saison on miellyttänyt makuhermojani, eikä Amber Alekaan huono ole. Golden Alekin taisi olla paras maitokauppavahvuinen vastine suuresti kesäjuomina arvostamilleni belgialaisille blonde aleille. Ensimmäisenä annin sivuilla hyppää silmään linkki "Kyllä, haluan jo sijoittaa". Minä haluan kuitenkin ensin tutustua ehtoihin: Yhtiön tarkoituksena on kerätä 239 800 euroa (varsin tarkkaan ovat pääoman tarpeensa arvioineet tai sitten eivät vaan tykkää tasaluvuista) kasvun rahoittamiseen. Vanhat omistajat eivät ilmeisesti ole omiaan myymässä. Hyvä. Edut ovat varsin maltilliset, mutta olutharrastajalle suunnat...

Mitä kuuluu Betsson?

Kirjoittelin mm. vedonlyöntiä ja muita rahapelejä tarjoavasta Betssonista viimeksi lokakuussa . Silloin kerroin myyneeni osakkeet pois salkustani ennen Q3-katsausta. Tarkempi kuvas sijoitus-casestani löytyy heinäkuussa tekemästäni blogimerkinnästä . Tiivistetysti näin yhtiössä eräänlaisen erikoistilanteen, jossa arvelin positiivisen skenaarion todennäköisyyden selvästi negatiivista suuremmaksi. Lopulta päädyin myymään osakkeet jo aiemmin kuin olin suunnitellut, koska osakekurssi nousi ilman uutisia lähelle tavoitetasoani. Katsotaanpa kannattiko myynti. Lokakuun alussa kurssi pyöri 92 ja 94 kruunun välissä, jonka jälkeen kurssi laski noin kymmenellä kruunulla. Q3 julkaistiin 20.10, jolloin kurssi nousi jälleen päälle 90 kruunun. Raportti itsessään oli ihan positiivisen oloista luettavaa ja Q2:n vaikeudet olivat ilmeisesti suurilta osin jääneet taakse. Yhtiön kurssikehitys ei kuitenkaan ole ollut erityisen vahvaa ja tällä hetkellä osakekurssi on vain hieman päälle 80 kruunua. Osateki...

Vastuuvapauslauseke

Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä. Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille