Kesämietteitä
Pitkään odottamani kesäloma on viimein alkanut. Ajatukset suuntautuvat tällä hetkellä sijoitusideoiden sijaan tulevaan reissuun. Päätin silti hieman reflektoida alkuvuotta.
Viime aikoina en ole kovinkaan paljoa kauppaa käynyt johtuen siitä, että osakekurssit ovat olleet varsin korkealla ja toisaalta minulla ei ole ollut juurikaan ylimääräistä rahaa sijoitettavaksi. Kuukausisäästöt ovat toki pyörineet normaalisti. Olen pikku hiljaa hankkiutunut eroon lähes kaikista korkosijoituksista tai niihin läheisesti verrattavista sijoituksista. Lyhyen koron rahastoa minulla on jäljellä vielä pikkusummalla.
Venäjällä toimivien yhtiöiden kurssien toipumisen myötä olen löytänyt ostettavaa lähinnä First North-listalta ja muista pienistä harvojen analyytikkojen seuraamista firmoista. Matalien korkojen ympäristössä tämä lieneekin loogista kun instituutioiden raha virtaa isompien yhtiöiden osakkeisiin. Viime aikoina Tikkurilan kurssi on tosin ollut matkalla kohti houkuttelevia ostotasoja.
Blogi jää nyt noin kolmen viikon kesätauolle ja toivotan lukijoille oikein rentouttavaa ja antoisaa kesää!
Tämän blogin suosituimmat tekstit
Pitkästä aikaa tuli tehtyä pari muutosta salkkuun. First Internet Bancorp näyttää osoittautuneen ikuiseksi lupaukseksi ja edes p/b 1 taso lienee aika tiukassa. Joskus silloin aikanaan tämä oli näistä netissä operoivista pankeista se hieman halvempi ja hankin osaketta sen toivossa, että yhtiöstä kuoriutuisi kevyemmän kulurakenteen ansiosta varsinainen kurssiraketti. Niin ei lopulta oikein näytä koskaan käyvän ja päätin nyt myydä puolet omistuksistani pois, kun niistä näyttää varsin kohtuullisen hinnan saavan. Tuottoa tuli puolessatoista vuodessa noin 30 % näille hankinnoille, mitä on toki pidettävä ihan kohtuullisena. Täytyy vaan todeta ettei aika tahdo oikein riittää näiden vähän enemmän seuraamista vaativien osakkeiden kanssa pelaamiseen. Cibuksen päätin sen sijaan siivota salkustani ihan kokonaan. Alun perin ostin yhtiötä vähän niin kuin hajautustarkoituksessa kiinteistösektorilta. Nykyisinhän osakesäästösalkussani on kuitenkin myös jonkinlainen siivu Cityconia, joten siltä osin...
Enpä ollut aiemmin tähän nimeen törmännytkään, mutta nyt törmäsin. Aloitetaanpa pienellä lainauksella yhtiön nettisivuilta : "Sangen on vuonna 2015 perustettu yhtiö, joka lähestyy alkoholijuomateollisuutta täysin uudella tavalla. Sangen valmistaa oluita, siidereitä, giniä, viskiä ja muita alkoholijuomia. Sangen ei kuitenkaan tyydy vain juomiin vaan valmistaa myös hiivat, kasvattaa humalat ja huolehtii valmiiden tuotteiden myynnistä ja jakelusta itse." Pikaisella vilkaisulla yhtiöstä näyttää olevan tarjolla maksimissaan 30% siivu. Osakkeiden merkintähinta on 50 € ja nykyisin osakkeita on 70 000. Arvonmääritys on vaatimattomat viisi miljoonaa! Jessus! Mitähän taseesta mahtaa löytyä? Sitä eivät yhtiön sijoittajasivut suureksi hämmästykseni sitten paljastakaan, vaikka näytillä toki on tyylikkäitä kaavioita oluen valmistuksesta ja hienoja graafeja tulevasta kasvusta ja osingosta. Jonkinlainen pieni aavistus asiaan saattaa syntyä klikkaamalla Q&A-linkkiä : Tasetta ei edel...
Nämä hankinnat tein itse asiassa jo noin vuosi sitten. Olen jatkanut säännöllisiä pienempiä kuukausitalletuksia osakesäästötililleni ja pyrin hankkimaan kohtuullisesti arvotettuja osingonmaksajia. Osakesäästötili on tähän strategiaan arvo-osuustiliä parempi, koska verot realisoituvat vasta varoja nostettaessa. Korkoa korolle -efekti toteutuu tehokkaammin. Tässäkin ostoksessa peesasin osittain Seligsonin Phoebusta. Piensijoittajana minulla on rajallinen aika käytettävissäni yhtiöiden analysointiin ja pyrin hyödyntämään itseäni osaavampien näkemyksiä ja analyysejä. Samalla on toki hyvä tiedostaa, että jokainen päätös on kuitenkin yksilöllinen ja sitä myöten myös vastuu riskeistä. Tietoevry on yksi Pohjoismaiden suurimmista IT- ja ohjelmistoyhtiöistä. Yhtiö tarjoaa ohjelmistoja, digitaalisia kehitys- ja konsultointipalveluja sekä pilvipohjaisia ratkaisuja. Yhtiön liiketoiminta keskittyy digitalisaation eri osa-alueisiin. Yhtiön vahvuuksiksi on luettavissa vahva asema Poh...
Vastuuvapauslauseke
Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä.
Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille
Hyviä lomia!
VastaaPoistaHyvää reissua!
VastaaPoistaLomalle lompsis.
VastaaPoista