Lisäys Konetta ja Fondian suunta

 Kiinan kiinteistömarkkina on herättänyt huolta sijoittajissa ja tämä huoli on heijastunut myös Koneen osakkeeseen. Reilusta seitsemästäkympistä ollaan tultu alas hieman päälle 60 euroon. Kallishan tuo on edelleen: MarketScreenerin mukaan on kuluvalle vuodelle karvan alle 30 ja ensi vuodellekin melkein 28. EV/EBITDA on noin 18. Aika harvoin kuitenkaan hyvää saa halvalla ja sen vuoksi päädyin nyt pienen siivun lisäämään. Toki Kiinan rakennusbuumin hyytyminen saattaa ihan realistinen pelko olla, mutta pitkällä aikavälillä en usko kaupungistumisen kuitenkaan Aasiassakaan pysähtyvän

 Fondia tuntuu sen sijaan viime aikoina rypeneen ilman mitän erityisempää ulkopuolista syytä. H1-katsauksen perusteella liikevaihto sentään kuitenkin kääntyi kasvuun, mutta samalla kannattavuus kuitenkin heikkeni. Inderes näki raportissa kuitenkin myös paljon positiivista ja nosti osakkeen tavoitehinnan 8,4 euroon. Tällä hetkellähän kurssi mataa tasan 7 eurossa. Yhtiö ennustaa tuloksen seuraavan perässä liikevaihdon kasvua, sillä yhtiön kulurakenne on mitoitettu isommalle myynnille. Saa nähdä. Varmaa on se, ettei Fondia ole ollut lainkaan sellainen rahantekokone, millaiseksi sen ajattelin ja yhtiö saa kyllä salkustani ennemmin tai myöhemmin lähteä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myyntejä: puolet INBK:sta ja Cibus

Pienpanimokentälle riittää tunkua: Sangen

Osto Tietoevry

Vastuuvapauslauseke

Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä. Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille