Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

sunnuntaina, elokuuta 27, 2017

Tankkaisinko Tikkurilaa?

Olen pitkästä aikaa ehtinyt selailla yritysten osavuosikatsauksia ja mietiskellä tarkemmin salkkuni koostumusta. Aika moni salkkuyhtiöistäni tuntuu hyvän kurssikehityksen myötä karanneen ostohinnoista. Osasta paikallaan polkevista olen ajatellut mahdollisesti myös luopua.

Lähinnä myyntinappia roikkuu IBM, jonka kehitys ei ole ollut toivottua. Buffetkin tuntuu luopuneen toivosta sen suhteen. Toisaalta näen yhtiössä edelleen myös jonkin verran potentiaalia. Olkoon nyt salkussa vielä toistaiseksi (huonommin suoriutuvien firmojen myynti tai oikeammin myymättömyys tulee varmaankin olemaan yksi sijoitusurani heikkoja kohtia).

Gileadin suhteen olen hieman positiivisempi, mutta en toisaalta halua lähteä yhtiön painoa 2,6%:sta  tässä tilanteessa nostamaan. Arcuksen kanssa olen vielä jollain tapaa tutustumisvaiheessa. BMW tuntuu osittain ehkä harhaostokselta: en analysoinut vapaata kassavirtaa riittävän tarkkaan ennen osakkeiden hankintaa. Toisaalta yhtiö on edelleen mielestäni hyvin edullisesti arvostettu. Sivumennen sanoen en edelleenkään oikein ymmärrä, miksi autofirmat ovat näinkin edullisesti arvostettuja.

Fortumiakaan en viitsi lisätä, sitä löytyy peräti 7,6% edestä. Itse asiassa voisin omistustani jopa hieman keventää, mikäli yhtiön potentiaali jossain vaiheessa realisoituu. Yhtiö ei ehkä kuitenkaan ole niin laadukas, että haluaisin sen olevan salkkuni toiseksi suurin omistus Fenix Outdoorin jälkeen niukasti Revenion edellä. Tikkurilan 4,6% osuutta voisin sen sijaan olla valmis vielä kasvattamaankin. Lisäksi se näyttää olevan kohtuullisen edullinen. Ainakin osakkeen kurssihistoriaan verrattuna.

Tikkurilan osake vaihtaa omistajaansa tällä hetkellä hintaan 15,7 €. Olen hankkinut osakkeet salkkuuni 15,3 €:n keskikurssilla vuosina 2014 ja 2016. Ostot aloitin Ukrainan tilanteen kriisiydyttyä. Kuten kaikki varmaan muistamme, niin silloin Venäjä-riippuvaisia firmoja sai kohtuullisen edullisesti. Anders Oldenburg ennusti jo silloin, ettei Tikkurila tule toipumaan tilanteesta yhtä ripeästi, kuin esim. Nokian renkaat, joka on päässyt hyötymään alentuneista raaka-aine ja työvoimakustannuksista. Silti Tikkurilan nykyiset vaikeudet ovat hieman yllättäneet minut.

Yhtiö kertoi Q2-raportissaan seuraavaa: "Tammi-kesäkuu 2017 lyhyesti
Liikevaihto oli 320,2 miljoonaa euroa (1−6/2016: 309,8).
Oikaistu liikevoitto oli 25,2 (40,9) miljoonaa euroa eli 7,9 (13,2) prosenttia liikevaihdosta.
Liikevoitto (EBIT) oli 25,2 (40,1) miljoonaa euroa eli 7,9 (13,0) prosenttia liikevaihdosta. Osakekohtainen tulos oli 0,41 (0,77) euroa."

Näillä luvuilla 80 sentin osinkokaan ei ole mitenkään taattu. Yhden neljänneksen perusteella ei vielä nyt kannattane liian suuria johtopäätöksiä vetää, mutta hieman huolestuttavilta luvut vaikuttavat. Mieleen hiipii epäilys siitä, onko yhtiön kilpailukyky kuitenkaan niin hyvä, kuin olin aiemmin olettanut. Kuinka paljon ihmiset ovat maaleissa valmiit maksamaan brändistä? Onko yhtiöllä muita kilpailuetuja?

Koko vuoden osalta yhtiö arvio liikevaihdon yltävän kuitenkin viime vuoden tasolle, mutta liikevoiton jäävän siitä. Syyksi huonoon Q2:een esitettiin säätä, raaka-aineiden saatavutta, uutta toiminnanohjausjärjestelmää sekä panostuksia myyntiin. En aivan tarkkaan tiedä, mitä tuo viimeisin pitää sisällään, mutta jotenkin se kuulostaisi siltä, ettei hinnoitteluvoimaa liiemmin ole. Yhtiö on käynnistänyt laajan tehostamisohjelman ja pyrkii kasvattamaan liikevaihtoa. Toimitusvarmuus on tarkoitus palauttaa aiemmalle tasolle.

Kohtuullisen houkuttelevasta hinnasta huolimatta en aio toistaiseksi hankkia salkkuuni lisää Tikkurilaa. En ole aivan täysin vakuuttunut siitä, että nykyiset ongelmat ovat ohimeneviä. Ukrainen kriisin aikaan osaketta painoivat yhtiöstä riippumattomat tekijät, mutta nykyinen tilanne on nähdäkseni ainakin osittain lähtöisin yhtiöstä itsestään. Aika näyttää pystyykö yhtiö kattamaan kohonneet raaka-ainekustannukset hintojen korotuksilla ja tarjoaako Suomen mahdollisesti piristyvä omakotitalorakentaminen buustia Tikkurilan tuloskuntoon. Olen joskus aiemmin laskeskellut, että yhtiön pitäisi pystyä maksamaan noin 60 sentin osinkoa (noin 4% hankintahinnalleni), vaikka tulos laskisi lähes kolmanneksen. Aika näyttää, mikä kevään osinko tulee olemaan. Toivottavasti ei ainakaan paljoa alle tuon.

3 kommenttia:

  1. Oma panokseni Tikkurilassa on tällä hetkellä miinuksella melkein 15%, ostin siis juuri huonoimpaan mahdolliseen aikaan Nordnetin välitystarjouksen tultua voimaan :D Järjellä kun ajattelee niin kannattaisi luopua samantien koko firmasta koska loppujen lopulta tullaan siihen, että mitä sellaista Tikkurila tarjoaa mitä muut maalinvalmistajat eivät tarjoaisi? Onko yhtiössä jäljellä sellaista nousupotentiaalia josta kannattaisi tässä vaiheessa maksaa, ellei tule radikaaleja muutoksia kustannusrakenteeseen ja johtamistapaan?

    VastaaPoista
  2. Tikkurila myy paljon myös muita tuotteita kuin maalia. Esim. Erilaisia laasteja. KL+ korjauslaasti kannattanee jopa googlata.
    T: RI (AMK)

    VastaaPoista
  3. Tikkurilalla tosi surkee kassavirta.
    Jatan siis valiin.

    VastaaPoista