Ajatuksia Brexitistä
Kiirettä on jälleen riittänyt siinä määrin, että Tämä blogimerkintä on vasta ensimmäinen kesäkuussa. Taitaa myös jäädä kuun viimeiseksi.
Brexit tuli ja yllätti markkinat. Helsingin pörssi romahti useita prosentteja pankit etunenässä. Aiemmin olen pyrkinyt hyödyntämään tällaiset romahdukset ostamalla lisää laadukkaita pitämiäni yhtiöitä, mutta nyt jätin ostot välistä.
Syitä on useampia. Ensinnäkään en ole pörssiä juuri ehtinyt seuraamaan, enkä siten ollut asettanut itselleni tasoja, joita halvemmalla lähden ostoksille. Toisaalta eniten laskivat pankkiosakkeet, joiden osuus salkussani on joka tapauksessa suuri, enkä sitä halua lisätä. En myöskään usko Brexitin olevan pankeille mikään lyhyt ja nopeasti ohimenevä vastoinkäyminen. Siinä mielessä markkoiden reaktio ei välttämättä ollut ylilyönti.
Mitä sitten jatkossa aion tehdä? Samaa kuin aiemminkin. Omistaa hyviä yhtiöitä ja ostaa lisää, jos tilaisuus tulee. Tarkemmin taidan ottaa jatkossa syyniin Sampon, Svenska Handelsbankenin ja ehkä myös Raision.
Tämän blogin suosituimmat tekstit
Nixun hieman alle vuoden kestänyt vierailu salkussani lienee melko tyypillinen kuvaus siitä, millaisiin impulsiivisiin osakekauppoihin tulee joskus syyllistyttä. Hankin pienen siivun Nixua salkkuuni 8.6.2015 osakekohtaiseen hintaan 4,62 €. Samana päivänä kirjoittelin blogiini merkinnän , jossa arvelin ettei yhtiöllä ole mitään suurempaa vallihautaa liikentoiminta ympärillä, mutta toimiala on kuuma ja mahdollista on, että yhtiö jossain vaiheessa ostetaan pois. Nyt kun lähes vuosi on kulunut niin tilanne on aika lailla muuttumaton. Nixun kasvu on ollut hieman hitaampaa kuin esimerkiksi Inderes ennusti, mutta toisaalta kannattavuus on ollut hieman parempi. Osakkeen kurssi on aavistuksen noussut vuoden aikana ja eilen myin osakkeeni hintaan 4,95 €. Miksi sitten päädyin tällaiseen ratkaisuun? Eihän mahdollisuus yrityskauppaan ole mihinkään hävinnyt? Ensinnäkään en usko, että mahdollisessa yrityskauppatilanteessa Nixusta maksettaisiin mitään aivan tähtitieteellisiin summiin nousevaa pr...
Olen omistanut Nordeaa pariinkin otteeseen. Viimeksi ostin osakkeita vuonna 2023. Ilmeisesti silloin oli jonkinlainen pankkikriisi päällä. En kyllä enää muista tätä yhtään, mutta liittyi ilmeisesti korkotason muutoksiin. Nyttemmin korkotaso on vakiintunut ainakin Euriborin osalta vähän päälle 2% tuntumaan. Tämä lienee korkojen osalta aika lailla normaali tilanne. Nordean suhteen olen aiemmin arvioinut, että pankin normaali oman pääoman tuotto on noin 15%. Tähän suhteuttuna olen ostanut osakkeita silloin, kun p/b on ollut selvästi alle 1,5 ja myynyt silloin kun luku on noussut selvästi tätä korkeammaksi. Joulukuun puolivälissä osake vaihtoi omistajaa noin 15,8 euron hintaan, jolloin p/b oli noin 1,7. Päädyn myymään puolet osakkeistani. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna olisi kannattanut odottaa vielä hetki, sillä tällä hetkellä p/b on 1,8. Tulen todennäköisesti luopumaan lopuistakin Nordean osakkeistani tähän hintaan. En sinällään koe pankin olevan mitenkään huono sijoitus, mutta...
Pitkästä aikaa tuli tehtyä pari muutosta salkkuun. First Internet Bancorp näyttää osoittautuneen ikuiseksi lupaukseksi ja edes p/b 1 taso lienee aika tiukassa. Joskus silloin aikanaan tämä oli näistä netissä operoivista pankeista se hieman halvempi ja hankin osaketta sen toivossa, että yhtiöstä kuoriutuisi kevyemmän kulurakenteen ansiosta varsinainen kurssiraketti. Niin ei lopulta oikein näytä koskaan käyvän ja päätin nyt myydä puolet omistuksistani pois, kun niistä näyttää varsin kohtuullisen hinnan saavan. Tuottoa tuli puolessatoista vuodessa noin 30 % näille hankinnoille, mitä on toki pidettävä ihan kohtuullisena. Täytyy vaan todeta ettei aika tahdo oikein riittää näiden vähän enemmän seuraamista vaativien osakkeiden kanssa pelaamiseen. Cibuksen päätin sen sijaan siivota salkustani ihan kokonaan. Alun perin ostin yhtiötä vähän niin kuin hajautustarkoituksessa kiinteistösektorilta. Nykyisinhän osakesäästösalkussani on kuitenkin myös jonkinlainen siivu Cityconia, joten siltä osin...
Vastuuvapauslauseke
Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä.
Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille
Kommentit
Lähetä kommentti