Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2023.

Pankkiosakkeiden alamäki jatkuu

 Eipä mennyt tilanne sitten ihan niin kuin viimeksi uumoilin. Credit Suisse yhdistyi UBS:ään ja osakkenomistajat ottivat takkiinsa. Nordean osinkokin irtosi jo ja osake treidaa nyt hieman alle kympissä. Ikävintä on kuitenkin se, ettei INBK:n kurssi toipunutkaan tasolle, jota toivoin. Jenkit ovat nyt vetäneet sijoituksiaan pois pienemmistä pankeista ja siirtäneet niitä isompiin, sellaisiin joiden arvellaan olevan "too big to fail" ja ehkä myös Neil Youngia lainten "too rich for jail". Mitään uutta negatiivista uutista ei nyt kuitenkaan ole pankista kuulunut eli pitänee nyt vaan luottaa siihen, että homma on hanskassa ja jatkaa holdaamista. Panikoidakaan ei enää näillä kurssitasoilla kannattane. 

Pankkikriisi heiluttaa salkkua

 Ellei ole sattunut aivan uutispimennossa elämään, niin ei ole voinut olla törmäämättä siihen, että pankkisektorilta kuuluu dramaattisia uusia: Silicon Valley Bank ja pari muuta pienempää jenkkipankkia ovat menneet nurin ja Credit Suissekin on tarvinnut lainaa Sveitsin valtiolta. Tilannetta on analysoitu perusteellisesti mm. Omavaraisuushaasteen blogikirjoituksessa . Lyhyesti tiivistettynä nopeasti nousevat korot eivät siis olleetkaan ainoastaan lupa printata rahaa, vaan pankkien omat bondeihin tehdyt sijoitukset ovat painuneet negatiivisiksi. Tämä ei sinällään vielä ole paha juttu, mutta paniikin tarttuessa ja sijoittajien vetäessä rahojaan syystä tai toisesta pois pankista tämä johtaa vaikeuksiin. Nousseisiin rahoituskustannuksiin viittaavaa oli nähtävissä jo mm. First Internet Bancorp in (INBK) viimeisimmässä osavuosikatsauksessa. Vaikkei First Internet Bancorp nyt taida ihan pahimmalla vaaravyöhykkeellä ollakaan (toisin kuin esimerkiksi käsittääkseni Utahissa toimiva Zion Bank)...

Poimintoja vuosiraporteista: Fortum, Ahold Delhaize, Aflac, Cibus, Ponsse

Piensijoittajia (sekä myös eläkeyhtiöitä) viime vuonna linsiin viilannut Fortum pyöräytti vuosiraporttinsa nähtäville maaliskuun toinen päivä. Kun Venäjällä jumissa olevat liiketoiminnot jätettiin pois laskuista onnistui yhtiö tekemään ihan kelpo tuloksen Clean Power Generation -segmentillään. EPS oli 1,21 €. Tasekin on nyt sitten ihan kunnossa, vaikka hetki sitten valtiota piti pyytää apuun hintaan mihin hyvänsä. Osinkoakin on tulossa anteliaa 91 senttiä. Kun yhtiö pääsee irtautumaan Venäjästä, tullee sen arvotuskin nousemaan. Tällä hetkellä P/E on Inderesin mukaan noin 12. Henkilökohtaisesti olen menettänyt kaiken luottmaukseni osakkaiden tasapuoliseen kohteluun tämän yhtiön kohdalla ja aion myydä harvat osakkeeni kun kurssi vaan sattuu olemaan sopiva. En osaa oikein arvioida tai haarukoida sopivaa hintaa eli tulen todennäköisesti siinä luottamaan Inderesin analyysiin. Tällä hetkellä 14,4 euron osakekurssilla suositus kuuluu "Lisää". Eli minä holdaan. Myös Koninklijke Ah...

Vastuuvapauslauseke

Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä. Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille