Tilannepäivitys Nokian Renkaista
Sarjassamme pieleen menneitä ajoituksia vol. x Nokian renkaat ovat itseoikeutetusti edustettuna. Ostin Renkaita hieman ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan sillä ajatuksella, että sotaa ei tule, koska ei Venäjä voi olla niin typerä. Nyt jälkikäteen ajatellen tuntuu ihan kummalta logiikalta, mutta jälkiviisaus on helppoa. Mitäpä Renkaille nykyisin sitten kuuluu? Kurssi on vakiintunut noin 8 euron tietämille. Jos aloitetaan Inderesin ennusteesta, niin EPSiä odotetaan tälle vuodelle 0,31 e, joka ei nyt päätä huimaa. Plussalla sentään ollaan. 2026 palattaisiin sitten suurin piirtein aiempaan euron osakekohtaiseen tulokseen. Osinkoa ennustetaan kuitenkin jaettavaksi peräti 0.55 euroa vuodessa jo tätä aiemminkin. P/E tulisi laskemaan kuluvan vuoden ennustetusta 27:stä noin kahdeksaan. Yhtiön velkaantuminenkaan ei karkaisi tämän myötä käsistä. Vaikuttaa siis ihan hyvältä. Mutta on syytä muistaa, että ennuste on ennuste ja paljon voi muuttua. Ainakin lähiajan näkymät ovatkin olleet hieman e...