Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Kreaten osavuosikatsaus Q1/21

Kreate julkaisi osavuosikatsauksensa tänään 28.4. Kovin syvällisesti en nyt ole vielä ehtinyt katsaukseen perehtyä. Tiivistelmän perusteella tilauskanta laski odotetusti hieman aiemmasta, mutta oli kuitenkin varsin vahvalla tasolla. Myös kannattavuus pysyi hyvällä tasolla. Korona on lykännyt hankkeiden toteuttamista, mutta jonkinlaista optimismia tuntuu kuitenkin olevan ilmassa. Mahdollisesti koronaelvytyskin saattaa infrarakentamista tukea. Katsaus ei suuria yllätyksiä tuonut. Markkinatkaan eivät kovin voimakkaasti reagoineet uutiseen ja kurssi on pysynyt melko lailla samalla tasolla kuin alkuviikosta hieman alle 11,50 euron tasolla.  Mitään suuria johtopäätöksiä tästä ei nyt siis saa vedettyä ja jatkanpa toistaiseksi osakkeideni holdaamista.

Vastuuvapauslauseke

Kaikki tekstit ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, eivät sijoitusneuvoja tai kehotuksia ostaa, myydä tai pitää mitään arvopaperia. Teen parhaani tietojen tarkistamisessa, mutta virheitä voi esiintyä; lukijan tulee aina tehdä oma analyysi ja huomioida oma taloudellinen tilanteensa sekä verotus. Sijoittaminen sisältää riskin pääoman menettämisestä. Sivussto saattaa käyttää dataa mainosten personointini, analytiikkaan ja attribuutioon ja dataa saatetaan jakaa kumppaneille